sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Aamupalaksi taipparikurssia, päivällä päikkärit ja iltapalaksi agility!


Aamulla kello herätti miltei kukonlaulun aikaan Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen taipparikurssille, kyseessä oli meidän taippariryhmän ensimmäiset treenit ja ne järjestettiin Niihaman maastossa. Autot jätettiin jonkin matkan päähän maastosta ja kävelymatkalla treenipaikalle heräteltiin koiria hieman tekemisen moodiin jättämällä jokainen vuorotellen istumaan ohjaajan edetessä tietä pitkin, jonka jälkeen otettiin luoksetulo. Keijo istui hienosti ja tuli lujaa. :) Pienen pujottelun jälkeen kaivettiinkin damit esille ja ruvettiin etsimishommiin!

Meille molemmille nämä dami- ja ylipäätään nome-hommat ovat jokseenkin vieraita. Pari kertaa aiemmin Keijo on mokomaa etsinyt ja tuonut; loppiaisena ja pari viikkoa sitten. Tänään aloitimme ensin yhden damin etsimisellä ja kun se sujui kivasti, tehtiin Keijon ensimmäinen hakuruutu. Jätin koiran kiinni koivuun ja kävin kylvämässä kolme damia ruutuun kaaren malliin. Nuorimies otti hieman kierroksia ja lopulta veti koivun poikki sotkeutuen siihen ja taluttimeensa. Olin hieman huolissani pysyykö sillä ajatus damien etsimisestä mielessä tämän episodin jälkeen, askartelin koiran puusta irti kostoksi koivulle Keijo nappasi siitä nopeasti kiinni ennenkuin muisti damit. Sen jälkeen se lähti reippaasti ruutuun, hieman homma meni juoksemiseksi mutta kyllä minulle sieltä kolme damia palautui käteen. Viimeisimmän lähetyksen kohdalla huomasin, että koira oli hieman "ulkona" mutta pienellä avulla se saatiin kuitenkin uppoamaan ruutuun ja kokonaisuutena saatiin kovasti kehuja joten uskon, että meni kuitenkin hyvin. Pillitin (edit. En siis itkenyt vaan puhalsin pilliin eli pillitin!) ohjeen mukaan luoksetulon heti Keijon ottaessa damin suuhunsa ja se tuli - jos mahdollista - vieläkin lujempaa takaisin luovuttamaan sitä. Kerran jopa kaatui mutta dami pysyi suussa ja tuli tuoduksi perille saakka.

Maltti on kasvanut, tässä seurataan kaverin haukuruutuhommia silmä tarkkana eikä roikuta esimerkiksi taluttimessa tai syödä ruohoa...
Treenit tehdään vuorotellen koira kerrallaan, odotteluajat koirat ovat ohjaajien kanssa alueen reunamilla. Keskityin aika paljon katselemaan muiden treenejä, jotta pääsisin paremmin jyvälle näistä hommista. Keijolle joutenolo ei ole mikään vahvin osaamisalue, tänään malttoi kuitenkin kohtalaisen hyvin olla välillä aloillaan tekemättä mitään. Loppuvaiheessa kun kysyttiin haluaako joku vielä tehdä jotain, osoitin edessäni olevaa koiraa.  Päästiin tekemään vielä toinen hakuruutu, kahdella damilla. Valittiin vahvempi koivu ja ihan asiallisesti Mr. Keijo sieltä kaksi damia toi. :)

Treenin jälkeen minua väsytti kovasti, eikä koiralla tuntunut olevan mitään pikku päiväunia vastaan, tottapuhuen nukuimme varmasti kolme tuntia mutta ainakin molempien aivot ovat saaneet rauhassa sulatella aamulla opittuja asioita. ;)

Pikku-Keijo umpiunessa. <3
Päivän päätteeksi suuntasimme SportDogParkille Lempäälään agilityn alkeiskurssille. Tänään oli kolmas kerta ja nyt on kaikki esteet "opeteltu", keinulla oli viime kerralla hieman arastelua alkuun mutta tänään sai kolista alas ihan vapaasti. Tehtiin jopa ennätyspitkä estesarja: viisi estettä! 

Agility on hauskaa ja hyödyllistä, tänäänkin treenien lomassa muistutin koiraa ettei liiallinen lattioiden haistelu ole sallittua. Lisäksi tulee odotteluja ja häiriöitä toisista koirista jne. Vaarallista innostumista olen huomannut meissä molemmissa tätä(kin) lajia kohtaan, mutta ihan kaikkea ei voi tehdä ainakaan kauhean tavoitteellisesti, on mietittävä mihin keskitytään missäkin vaiheessa vuotta eikä vain tuusata joka lajia samaan aikaan. Tällä hetkellä meillä on henkilöhaku tauolla, aloitellaan sitä sitten kun saadaan nome-asiat jonkinlaiseen päätökseen eli toivottavasti taipparit suoritettua. :)

Keijo odottaa lupaa lähteä liitelemään yli esteiden.
Keijon iltaan kuului enää pikkulenkki, ravitseva ruoka ja pitkät unet. :) Huomenna vain lenkkeillään ja sulatellaan tätä päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.