torstai 9. huhtikuuta 2015

Viikon toiset taipparitreenit!

Tiistaina Keijolle vielä näytettin kun hakuruutuun vietiin damit, tänään se pääsi hakemaan niitä valmiista ruudusta. Homma lähti hienosti käyntiin; koira teki tosi hyvin töitä ja palautteli damin toisensa perään rivakkaan tahtiin - kaikki käteen ja kovalla innolla hakemaan seuraavaa. Kunnes se oli mielestään tuonut kaikki eikä älynnyt laajentaa etsimistä vieläkin kauemmaksi, jossa dameja olisi ollut lisää. Päädyttiin sitten ratkaisuun, että kouluttaja lähti ruutuun kävelemään ja lähetin Keijon uudelleen hommiin seurauksella että juoksi vain hänen luo, hyvä ettei ilmaissut. Nyt taisi käydä niin, että Keijo sekoitti treenin tässä vaiheessa henkilöhakuun (jota treenattiin syksyllä ahkerasti). Muutettiin suunnitelmaa siten, että ihminen tuli pois ruudusta ja lähdin itse koiran kanssa ruutuun. Jonkin ajan kuluttua se palautui oikeaan moodiin ja poimi damin tuoden sen minulle. Laitettiin hirveät bileet pystyyn ja lopetettiin harjoitus siihen eikä tehty tällä treenikerralla muuta kuin hengailtiin muiden koirien kanssa.

Päivä vahvisti nyt entisestään sitä, että ainakaan opetusvaiheessa ei ole syytä treenata eri lajeja samaan aikaan - ainakaan jos niissä on tiettyjä samankaltaisuuksia. Olin jo lipsumassa aloittamaan henkilöhakutreenit tulevana sunnuntaina mutta keskitymme nyt nome-hommiin taippareihin saakka. Ensi viikolla on luvassa riistaan tutustumista, se onkin jännittävää koska Keijo on kantanut varista vain loppiaisena - lukuun ottamatta pikkupentuhommia kasvattajan luona.

Noin muuten Keijon ilta sujui pihahommissa, varsinainen lenkki jätettiin tänään väliin koska eilen se huiteli noin 9 kilometriä yli 15 km/h keskinopeudella ja joskus on hyvä nuorenkin miehen ottaa vähän iisimmin. :)

Haettiinko täällä nyt dameja vai ihmisiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.