sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Jälkeä uusin ajatuksin

Perjantain jäljen jälkeen oli selvää että jotain on tehtävä toisin, tänään sitten tehtiin. Tein 250 askeleen serpentiinin, aloitin jäljen pellon perältä kohti autoa. Ajatuksena että koira saa halutessaan jäljestellä jo menojälkeä jotta olisi ehkä hieman rauhallisempi ja toisaalta, on ainakin tiedossa miltä oma jälki haisee. Halusin myös antaa koiralle vapautta enemmän ja osallistua itse huomattavasti vähemmän. Tähän saakka olen ajanut pannasta, nyt ylle pujoteltiin valjaat ja liina päältä kiinni. Koiran mielentila oli paljon parempi, harmoniaa nyt ei vielä tavattu mutta kaksintaistelu-fiilis jäi heti pois. Toki se välillä ajoi ohi jäljestä ja joutui etsimään sen uudelleen eikä se rauhallisesti tarkistanut jokaista askelta mutta ei se sitä tehnyt silloinkaan kun pakotin liinassa roikkumalla etenemään hitaasti... Liinalla en tehnyt nyt mitään muuta kuin estin loittonemasta yli kolmeen metriin. Aika näyttää miten homma toimii mutta selvästi paremmin meni kuitenkin kuin perjantaina joten ei voinut mennä ihan väärin. :)

Löysä liina!
Loppupalkan ilmaisu.
Illaksi oli suunniteltu rentoutumista ja pihahommia mutta lähdimmekin noutajaporukalla kuvattaviksi ja sen päälle vielä uimaan! Toivottavasti tuli hyviä kuvia, ainakin kaikilla oli hauskaa. Lopuksi tahdon vielä kertoa, että hoitolapsi Kodalla on mennyt hyvin uudessa kodissaan. Tässä videolla se etsii kolikkoa ja harjoittelee sen ilmaisua:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.