torstai 11. kesäkuuta 2015

Vapaapäivä

Tänään oli Keijon vapaapäivä, toki se teki aamu- ja iltaruoan eteen pikkutottista, mutta se ei ikinä saa ruokaansa ilmaiseksi joten niitä ei lasketa. :) Töiden jälkeen suunnattiin kummilasten luo, he syöttelivät Keijolle makupaloja koska lasten mielestä se oli kivaa. Keijo nyt tykkää lapsista - olipa heillä sille namia tai ei.

Kyläreissun jälkeen molemmilla oli hieman levottomat jalat, joten lähdimme taas fillaroimaan kohti kolmen kilometrin päässä olevaa rantaa. Keijo on jo muka niin vanha tekijä, että tiesi minne ollaan menossa ja aika määrätietoisesti johti pyörän tuttuun rantaan. Riisuttiin valjaat ja sinne se poistui ulapalle. Annoin puoli tuntia veivata järvessä, paluumatka mentiin samalla innolla ja ilolla.


Kaikki koirani ovat pitäneet uimisesta mutta tämmöistä ole ollut, jolle ei tarvitse heitellä mitään leluja eikä osallistua hommaan muuten kuin antamalla mahdollisuuden uimiseen. Kotona käytiin vielä pieni kävelylenkki, mukaan lähtivät kaikki koirat. Aika mukava ilta tänään kaikkineen, paremmalla mielellä taas kohti perjantaita. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.