tiistai 8. joulukuuta 2015

Juokseva Keijo ei sammaloidu..

Keijon arki on ollut mukavan vaihtelevaa. :) Tottelevaisuus etenee pikkuhiljaa, jäävistä liikkeistä seisominen on tällä hetkellä vahvin. Noutoa pitäisi tehdä ahkerammin, samoin eteenmenoa.. Mutta onhan tässä vielä "talvea" jäljellä. Meillä on tammi-ja helmikuussa kaveriporukalla hallivuoro kerran viikossa, se tuo omalla tavallaan hyvää ryhtiä treenaamiseen.

Lauantaina käytiin kaikkien kolmen koiran kanssa koirauimalassa, hieman etukäteen mietitytti miten kaksi ihmistä pärjää kolmen koiran kanssa. Alku olikin aikamoista sähläämistä, Nakke ei tahtonut uskaltaa ensin veteen mutta poikien näyttäessä esimerkkiä se rohkaistui hyvin. Keijolle uintikerta taisi olla kolmas tai neljäs, se osaa homman jo hienosti ja jaksaa uida hyvin.
Naken kanssa pesupaikalla.

Sunnuntaina sitten hakuiltiin, ajatuksena katsoa ovatko partiointityyliset treenit (3 kpl) vaikuttaneet suotuisasti nenänkäyttöön. Keijolla oli viisi maalimiestä, kaikki lähetykset avuitta. Jokaiselle lähti hienosti, eteni suoraan syvälle mutta veteli reikäpäässä-tyylillä, etsi kyllä mutta samalla jalat veivät niin lujaa että vain pari maalimiestä löytyi asiallisesti (eli suoraan piston päästä). Toisin sanoen partiointi ei ole korjannut nenänkäyttö- tai keskittymisongelmaa mutta tuonut lisänä itsenäisen kaahaamisen pitkin metsää. :D Partiointikokeilu päättyi tämän koiran osalta tähän. Seuraavaksi teemme idioottivarmoja pistoja tuulen alapuolelle niin, että koiran on pakko saada haju ennen kuin juoksuvaihde kytkeytyy päälle.
Hullunkiilto silmissä? :D
Energiaa tuntui maanantaina taas riittävän joten lähdin Keijon kanssa ihan kahdestaan lenkille Valkeakoskelle Korkeakankaan maastoihin, ajatuksena katsoa onko siellä jo latupohjat lumella vai ei eli voisiko mennä pyörälenkille vielä.. Lunta kuitenkin oli, joten kiipeilimme ensin laskettelurinnettä ja sitten suuntasimme poluille, joilla ei ollut lunta (eikä opasteita...). Lopputuloksena eksyimme sen verran että reissu kesti miltei kaksi tuntia. Se oli tietysti koiran mieleen, itselle olisi myöhään illalla pimeässä lenkkeilyä riittänyt vähemmänkin mutta tulipahan tehtyä!
Jokomennään, jokomennään, jokomennään????
Maisemaa laskettelurinteestä kuvattuna.
Naken plasmooman hoitoon on tullut kiva rutiini, muistan laittaa lääketipat säännöllisesti ja koira on sopeutunut toimenpiteeseen hyvin (laitan aina ensin tipat, sen jälkeen koira saa heti ruoan). Toivottavasti hoito toimii, menemme kontrolliin helmikuun alussa jos tilanne muuten pysyy hyvänä. Sain Naken diagnoosin Suomen Kennelliiton KoiraNet -jalostustietojärjestelmään, eivät sairaudet kenenkään syy ole mutta salailukaan ei palvele ketään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.