Mökkikyläilyä

Tänään oli erittäin kaunis kevätpäivä ja kaiken kukkuraksi arkivapaa, ei silti nukuttu pitkään vaan heitettiin Tomi ensin töihin jonka jälkeen suunnattiin Pirkkalaan Jonnan luokse treenaamaan. Haaveissa oli jo esineruutukin mutta lumitilanteen vuoksi teimme piilotreenin eli mökkikylän.

Ideana tässä siis laittaa useita piiloja kohtalaisen lähelle toisiaan, jolloin koira joutuu oikeasti käyttämään nenäänsä kun etsii missä maalimies on. On myös tärkeää, että koira oppii ohittamaan piilon (tai muun sen kaltaisen objektin), josta etsittävän hajua ei tule. Aika usein kuitenkin treenataan paljon enemmän niin että maalimies on piilossa, siinä ainoassa. Siksi treeneissäkin olisi hyvä olla myös ylimääräisiä piiloja.  Ns. käytetyt eli kuumat piilot (piilot, joissa on treenin aikana ollut maalimies mutta juuri nyt ei ole) täytyy toki jättää auki, jotta koira pystyy tarkastamaan ne ja jatkamaan sitten etsimistä. Tehtiin yksi löytö myös niin että kaikki piilot olivat tyhjiä ja maalimies olikin kuusen alla. Tämmöiset treenit ovat kivoja talvitreenejä kun muuten ei tarvota varsinaista hakua tuolla hangessa.

Mökkikylä valmiina!

Tein pari kierrosta, ensimmäisellä kierroksella kolme löytöä ja toisella yksi - saatoimme vain todeta että tämän kaltainen harjoitus oli omiaan sekä Keijolle, että sen brother from another mother-veljelle Reinolle.  Reinolla on ollut enemmän umpipiiloja eikä se joutunut niin koville paikallistaessaan maalimiestä mutta Keijo sen sijaan purki yhden piilon miltei atomeiksi ennen kuin uskoi, ettei siellä ole ketään. Yhtä piiloa se kävi haukahtamassa ja vasta sitten totesi sen oikeasti tyhjäksi. Nenäähän ei näissä hommissa käytetä paitsi jos on pakko ja tänään oli pakko. Totesimme, että tämmöisiä on tehtävä pari kertaa tässä vielä ennen hakukauden aloitusta... Ilmaisut olivat molemmilla pojilla kyllä oikein hyvät.

Treenin jälkeen lähdimme Keijon kanssa kahdestaan lenkille aurinkoon. Olimme hiljaisella tiellä kun takaa tuli auto, otin vapaana olevan koiran hallintaan viereen-käskyllä, jotta auto pääsisi ohi eikä koira jäisi alle. Autoilija pysähtyikin meidän kohdalle, valmistauduin ryöpytykseen koiran irti pidosta mutta herrasmies halusikin vain kommentoida koiran hallintaa ja upeutta. Hänellä oli itselläänkin kuulemma palveluskoiria ja halusi tervehtiä Keijoa. Sopertelin jotain auton naarmuuntumisesta mutta se ei ollut herralle mikään ongelma; koira hyppi autoa vasten ja herra oli ihastuksissaan. Lähtiäisiksi onnitteli vielä siitä, että minulla on todella hieno koira. :) Olen toki samaa mieltä mutta kaikkineen aika erikoinen kohtaaminen, hyvin positiivinen sellainen.

Tarpeeksi nopeasti jos käy heikoilla jäillä, ei välttämättä kastu! T. Keijo... (voi että minä pelästyin kun kuulin jään rikkoutumisen äänen enkä nähnyt onko koira veden varassa vai ei. Tuli otettua aivan juoksuaskelia)

Nakelle kuuluu hyvää ja huonoa. Hyvää tietysti se, että plasmooma on hyvin hallinnassa lääkkeillä, sairaus ei parane koskaan mutta silmät ovat lähtötilannetta paremmassa kunnossa kuitenkin. Huonoa sitten pelot, se ei iltaisin uskalla tai halua mennä ulos ellei ihminen lähde mukaan. Yöllä se ilmeisesti jännittää yön ääniä ja harva se aamu on tehnyt molemmat tarpeensa sisälle. Meillä koirat käyvät kyllä ulkona niin tiuhaan, ettei kyseessä voi olla varsinaisesti hätä vaan jokin muu syy. Nakkehan on hyvin ääniarka, en tiedä onko mahdollista että se pelkää/stressaa öisin niin paljon, että joutuu käymään hädällä vai onko siinä jokin uusi vika. Toivotaan nyt kuitenkin että löydämme tähänkin ongelmaan jonkun ratkaisun jotta Nakella olisi myös öisin parempi olla.

Lopuksi haluan vielä onnitella oman seurani, Tampereen Vetokoiraseuran, huikeaa onnistumista ja asennetta Kuhmossa viime viikonloppuna valjakkohiihdon SM-kilpailuissa. Seurasta oli mukana kymmenen koirakkoa eikä mitaleilta voinut välttyä. Tuloksia löytyy täältä. Meillä hiihtoporukka on hyvin kannustavaa ja mukaan mahtuu kaiken tasoiset harrastajat. Paljon onnea kaikille!