tiistai 16. toukokuuta 2017

Hakuviikonloppu

Osallistuimme viikonloppuna Tavesin järjestämään Jaana Tuukkasen hakukoulutukseen. Lähdimme hakemaan vinkkejä nopeuden ja nenänkäytön tasapainon löytämiselle. Teimme molempina päivinä yhden treenin, enempää ei ole välttämättä järkeä hinkata ja näinkin saatiin koiralle hyviä ideoita jatkoa varten.
Maalimies löydetty.
Lauantaina Keijolle tuli aluksi neljä löytöä, jonka jälkeen tyhjä ja palkaksi pako. Viimeinen maalimies oli samalla puolella kuin tyhjä oli ollut. Keijo lähti sinne hyvin mutta teki töitä huonolla asenteella - oli tietävinään, ettei alueella ole ketään. Sinne oli kuitenkin mennyt maalimies, joka oli ylisyvällä ja koira ei saanut tästä hajua ja tehtyään huonon piston palasi takaisin keskilinjalle. Aiemmin olen näissä tilanteissa ollut passiivinen ja koira on jatkanut etsimistä itsenäisesti mutta nyt kerroin sille etten ole tyytyväinen huonosti tehtyyn työhön. Koira lähti palautteen jälkeen hyvin pistolle mutta jälleen teki huonon kaaren ja palasi takaisin jolloin otin sitä hieman tukasta kiinni negatiivisen sanallisen palautteen kera ja vein hieman syvemmälle metsään lähettääkseni sen uudestaan hommiin. Jälleen lähti hyvin ja nyt ohjaajan sana painoi sen verran, että eteni kunnolla syvälle maastoon ja löysikin maalimiehen.
Treenin jälkeen palkkapurkki suussa.
Olen ollut haussa tosi passiivinen ohjaaja, koiralla on kyllä hyvä hallinta keskilinjalla jne mutta lähetyksen jälkeen yhteistyötä ei ole ollut. Olen ollut keskilinjalla hiljaa enkä osallistunut oikein mitenkään etsintätyöskentelyyn. Nyt opettelin kehumaan koiraa maastoon kun se vaikka kääntyi aluetta oikeaan suuntaan ja myös selvästi ilmaisun jälkeen. Vastapainoksi kerron kun tekee väärin tai huonoa työtä. Kaikki ilmaisut olivat hyviä mutta Keijo oli tarpeettomasti häirinnyt kaikkia maalimiehiä, tätä ei ole esiintynyt mutta se otettiin toki sunnuntain treenissä huomioon.
Joko mennään.
Sunnuntaina teimme kuusi löytöä, väliin yksi tyhjä (joka oli sikahieno!). Oli kevään ensimmäinen lämmin päivä ja tämä vähän vaikutti koiraan mutta jälleen se lähti pistoille hienosti. Motivaatio oli eilisen tasolla tai jopa vielä korkeampi, siihen ei tunnu vaikuttavan edes se että tulee hieman lunta tupaan kun toimi huonosti. Eilisen tyhjän piston tienoilla Keijo jälleen päätteli (vai muisti eilisen treenin) ettei kyseisellä kohdalla ole maalimiestä ja teki huonon piston. Korjasin sitä jälleen ihan selkokielellä etten hyväksy moista vaan nyt mennään suoraan syvälle ja etsitään maalimies. Näin koira tekikin ja taidettiin tämän jälkeen ottaa vielä ainakin yksi valmis ukko. Hyvä ja opettavainen harjoitus!
Kiitos Orthex yhteistyöstä tänäkin vuonna. :)
Olen hirveän tyytyväinen viikonlopun antiin. Koulutukseen osallistui koiria kuudesta eri rodusta (labradorinnoutaja, hovawart, australiankelpie, suursnautseri, saksanpaimenkoira ja bordercollie), jotka olivat hyvin eri vaiheissa. Meidän on ehdottomasti tärkeää ruveta tekemään enemmän yhteistyötä, tyhjiä ja vahvistaa koiraa tekemään kaikilla pistoilla hyvin töitä. Kouluttajan sanoin "Keijoa on helppo kusettaa" - koirahan on tuollainen enemmän innokas kuin älykäs työmyyrä, jolle on silminnähden tärkeää onnistua ja löytää mutta jonka nopeus välillä häiritsee työskentelyä. Kuitenkin nyt se näytti, että kestää hienosti yhteistyötä kehujen ja moitteiden muodossa, motivaatio on alusta loppuun sama ja aina ilme kertoo "mä hoidan mä hoidan". 😆 Maalimieskäytökseen kiinnitämme nyt omissa treeneissä huomiota, se on kuitenkin ollut melko moitteetonta tähän saakka niin vierailla kuin tutuillakin maalimiehillä mutta tarkkaillaan tilannetta.

Kokonaisuutena minulla on kuitenkin sikahyvä koira, jonka kanssa on mentävä hakukokeeseen. 😍

Tulossa: Keijolle ja Hertalle pentuja!


Keijon luona maaliskuussa vieraillut Hertta näyttää tällä hetkellä siltä, että pentuja on tulossa enemmän kuin pari. 😎💓 Vielä on pari viikkoa aikaa kasvattaa vatsaa. Lisätietoja pentueesta Keijon blogista ja kennel Mahottoman-sivuilta.
Hertta ja tiineysvuorokausi 51.

5 kommenttia:

  1. Kun maalimies oli ylisyvällä, oliko alue tallattu sinne asti?

    VastaaPoista
  2. Ei, maalimies oli tallauksen ulkopuolella, mutta kiersi kaukaa etukautta ja koira tuli eri suunnasta eli ei päässyt jäljellä perille.

    VastaaPoista
  3. Olen tuota asiaa miettinyt niin, että jos ihminen on selkeästi ylisyvällä tallatusta alueesta, koira ei ehkä ymmärrä, että sen tulisi irtaantua selkeästi yli tallatusta alueesta.
    Kun aikanaan treenasin itse ylisyviä pistoja, alue oli myös tallattu sinne 80m asti jolloin koiralle oli selkeää myös irtaantua syvälle.

    Monet koirat toimii hakualueella kuten esineruudussa, pysytään tallatulla alueella ja ei se ole väärin, kokeessakin ne maalimiehet löytyvät sieltä.

    VastaaPoista
  4. Totta, mutta nyt Keijon huono asenne tätä pistoa kohtaan näkyi paljon ennen tallauksen loppumista. Ei silti ole ajatus laittaa maalimiehiä säännöllisesti tallauksen ulkopuolelle mutta tässä harjoituksessa sijainti ajoi asiansa hyvin. :)

    VastaaPoista
  5. Jos alue on tallattu sinne 50m syvyyteen ja maalimies on 60 metrissä, niin kyllä koiran upotessaan sinne 50m tulee haistaa se niin läheltä. +50kg maalimies haisee kyllä siitä koiran nenään laajemmalle ja siellä on kuitenkin lisänä vielä maalimiehen jättämä hajuvana. Jos taas koira uppoaa vaan 40m ei se silloin tee oikein tai kunnolla töitä joten syvälle uppoaminen ei ole kunnossa. Joten tästä syystä ne maalimiehet sitten voikin jäädä. Toki kokeissa mm onkin tallatulla alueella, nyt olikin yksittäisestä opetettavasta asiasta kyse.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.