tiistai 26. joulukuuta 2017

Vuosikatsaus 2017

Vuosi 2017 on ollut aikamoinen! Koiraharrastuksessa on tullut onnistumisia mutta ohjaajan kasvun ja kehityksen kannalta vieläkin tärkeämpänä näen hylsyn hakukokeen tottelevaisuudesta. Se avasi silmiä näkemään todellisuuden ja tekemään hommia paremman tottelevaisuuden eteen. Ensi vuosi kertoo lisää ohjaajan taidoista, pääsen toivottavasti kolmosluokkaan ensimmäistä kertaa koskaan. Vaikka alemmissa luokissa saisi tottiksessa hyviäkin pisteitä, pelin henki vain muuttuu kolmosessa arvostelun tiukentuessa. Tämän kaiken keskellä on syytä pitää mielessä se, että homman tulee pysyä miellyttävänä yhdessä tekemisenä molempien mielestä eikä muuttua totiseksi tulosjahdiksi, jossa epäonnistumisen jälkeen ajetaan itkien kotiin (omakohtainen kokemus menneiltä vuosilta 😆).

Vuoden suurin muutos tapahtui omistajan elämässä; yksityisyrittäjyys päättyi 10 vuoden, 8 kuukauden, 3 viikon ja 6 päivän iässä yritystoiminnan siirtyessä uudelle omistajalle. Muutos oli valtava eikä vähiten siksi, että tilalle ei ollut mitään muuta paitsi ajatus siitä, että pidän toukokuun lomaa. Toki olin heittänyt verkkoja vesille ja toukokuun aikana selvisi, että kaikki ovet, joita olin raapinut, olisivat avoinna. Valitsin niistä nykyisen myyntiedustajan työn kesäkuun alusta. Elämänmuutos on ollut suurempi kuin luulin, työ vielä odotettuakin mieluisampaa enkä ole katunut muutosta hetkeäkään.
Joulun 2017 tunnelmia.
Keijon vuoden kohokohta oli varmasti pentue Hertan kanssa. 😘 Pentuja syntyi kymmenen, joista yhdeksän elävää. Ne ovat nyt seitsemän kuukauden ikäisiä ja vaikuttavat olevan hyvin minun maun mukaisia labradorinnoutajia; avoimia, reippaita, rohkeita, energisiä, iloisia ja terveitä nuoria koiria. Keijoa on harkitusti mahdollista saada jalostuskäyttöön tasapainoisille, avoimille ja terveille nartuille.   
Keijon pennut tutustuvat puolivuotistreffeillä riistaan.
Keijon terveys- ja tapaturmarintamalla on kuluva vuosi ollut aiempia positiivisempi. Tapaturmia sattui vain kaksi - kynnen halkeaminen ja kiveen törmääminen. Näiden lisäksi alkuvuodesta podettiin elämän toistaiseksi ainoa korvatulehdus. Tulospuolella tänä vuonna on täydennetty kilpailukirjaa parin tuloksen verran; HK1 ja JK2. Terveystutkimuspuolella silmät on peilattu uudelleen (terveet), selkä kuvattu virallisesti (terve) sekä nuljuluut epävirallisesti (terveet). 

Käytännön metsästyksiin päästiin osallistumaan muutaman kerran vieraissa porukoissa. Kovin he pitivät koirasta, vaikkei sen koulutustaso tuolla puolella ole kovin korkea mutta luontaisillakin lahjoilla pääsee pitkälle. Keijon sisaruksilla on kaikki hyvin, myös siskolle ja veljelle on syntynyt tänä vuonna ensimmäiset pentueet. Lisää tuloksiakin on tuonut vuosi tullessaan.
Helkyn Disney-pentue.
Keijon kolmivuotispäivänä syntyi Oulussa meidän lauman neljäs koira, hovawart Koksi. Ei voi kuin sanoa, että pihavahdiksi jalostettu koira on aika erilainen verrattuna noutajaan mutta ohjaajalleen sopivampaa koiraa tällä hankinnalla tavoiteltiinkin.

Aina on aikaa pienelle treenille! Tonttutyttö Aada piilotti tonttulakin oikein lumen alle ja Keijo pääsi etsimään. 😉

Tavoitteet 2018

Tämä on tietysti koiraharrastajan blogissa ehdoton osio, tavoitteet! Kaikkein eniten toivon sekä itselleni että koirille terveyttä, jota ilman ei tapahdu mitään. Terveys on herkin osa-alue ja pienikin vaiva täytyy parannella kunnolla, eikä silloin treenata. Terveyden jälkeen toivomuslistalla on treenien jatkuminen kivalla porukalla, jossa saa palautetta niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja välitetään toisten tekemisestä. Edellä mainittujen asioiden summana toivon koetuloksiakin jäljeltä (JK3), hausta (HK2) ja etsintäkokeesta (EK1).

Keijo omistajineen toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta 2018. Olkaa rehellisiä treenien suhteen, ymmärtäkää että harrastatte luontokappaleen kanssa ja yhteinen kieli on vajavainen. Aina ei mene hommat maaliin mutta kaikesta voi saada oppia. Kiitämme kaikkia tavalla tai toisella matkassa mukana olleita, meitä auttaneita ja tukeneita sekä tietenkin Orthex Groupia purkeista & Eukanubaa ruoasta!🌹
Pikkasen pieni tämä henkilökohtainen tila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.