sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Toiveissa joulupennut

Muusin juoksua odotettiin alkavaksi loka-marraskuun vaihteessa mutta toisin kävi ja pariskunnan treffit olivat viime perjantaina ja lauantaina. 😍 Tässä yhteydessä on pakko mainita, että astuminen tuskin voisi tapahtua helpommin tai nopeammin. Molemmilla kerroilla Muusi seisoi hienosti ja koirat jäivät nalkkiin ensimmäisestä hypystä. Huvittavana sivuseikkana Keijon nalkkiajaksi kellotettiin jälleen hyvin täsmällinen 15 minuuttia. 😂
Keijo, Muusi ja tuleva kasvattaja. 💘
Seuraavat viikot tulevat olemaan hyvin jännittäviä, jos kaikki menee hyvin ja Muusi on kantavana, pentujen odotetaan syntyvän jouluna. 🎅 Kyselyt pennuista Idalle ensisijaisesti sähköpostitse, yhteystiedot Muusin blogissa.

Keijon tytär Jalla (Hakukoneen Eyjafjallajökull) kävi ensimmäistä kertaa näyttelyssä hakemassa lisää kokemuksia. Kyseessä oli labradorinnoutajakerhon epävirallinen Puppy&Veteran Show. Jalla on kaunis 9-kuinen metsästyslinjainen narttu ja se esiintyi hienosti eikä arvostelukaan ollut hassumpi.
Jalla poseeraa.
Jallan arvostelu. 😍
Keijolle itselleen kuuluu hyvää, metsästykset taitavat olla tämän kauden osalta paketoitu - toki mielellään lähdemme vielä jos mahdollisuuksia tulee. Kausi oli kaikkineen oikein hyvä ja monipuolinen, erityisen paljon mieltä lämmittää mahdollisuudet päästä jäljestämään sorkkaeläimiä pari kertaa tositilanteissa. Vaikka koiralla ei ole kokemusta kuin MEJÄstä, kyllä se näköjään joillain luontaisilla lahjoillaan toimii myös käytännön tilanteissa. Toivon, että näitä mahdollisuuksia tulee eteen myöhemminkin.
Duck face Keijon tapaan. 🦆
Palveluskoiraharrastusrintamalla olemme tehneet joitain jälkiä ja niissä teemana on ollut vaihtelevuus ja vaatimustason kasvattaminen. Olen tehnyt treenejä hyvin riistarikkaille alueille, jälki on kulkenut niin tien yli kuin sitä pitkin, jäljellä on ollut silmukoita ja erilaisia esineitä. Suunnitelmissa on jatkaa erilaisten haasteiden lisäämistä, toki aina niin että koiralla on niistä mahdollisuus selvitä jotta se on aina metsän kuningas.

Metsästyskauden hiipuessa mieleen on palannut myös tottelevaisuus ja kävimmekin pitkän tauon jälkeen tekemässä treenin. Koiran asenne, ilo, energia ja vire olivat ihan mielettömän hyvällä mallilla! Koiran ilo tekemiseen nostaa myös ohjaajan fiilistä ja motivaatiota, tässä on mukavaa yhteistä tekemistä pitkän talven ajaksi ja ehkä keväällä kohti jälkikoetta jos siltä tuntuu ja molemmat ovat kunnossa.
Paras palkka tottiksessa. 
Arjessa jatkamme yhteisiä reissuhommia, välillä Keijo osallistuu hommiin enemmän välillä vähemmän, mutta hyvää seuraa se on aina. Tänään illalla on vuorossa Keijon kehonhuolto ja sen jälkeen taas pari vähän rauhallisempaa päivää.
Puhu vain, minä kyllä kuuntelen.  🐾

torstai 3. lokakuuta 2019

Pentuesuunnitelmia

Ylpeänä voin paljastaa, että Keijolle on suunnitteilla treffit Muusin kanssa. 💓 Ajatusta on kypsytelty  tulevan kasvattajan kanssa, tutustuttu toistemme koiriin ja odotettu niiden edellisistä jälkeläisistä mm. terveystietoa. Kaikki on edennyt niin onnellisesti, että nyt odotellaan Muusin juoksua ja toivotaan että suunnitelma tuottaa hienon terveen metsästyslinjaisen labradorinnoutajapentueen.

Lisätietoja Muusista löytyy blogista ja kuulumisia on myös instagramissa.
Muusi 💛Keijo
Keijon loppukesä ja syksy ovat kuluneet melko tiiviisti metsästyksen parissa. Kyyhky- ja vesilinnustuksen lisäksi olemme päässeet ensimmäistä kertaa metsäpyyjahtiin ja tulipa koettua sattuman kautta aivan ensimmäinen kolarikauriin jäljestäminenkin.
Kyyhkyn palautus vauhdikkaasti.
Tarkkana passissa.
Valmis!
Monipuolinen helläsuinen noutaja kykenee myös etsimään spagetin ja tuomaan sen omistajalle. 😉Tärkeintä Keijon kaltaiselle koiralle on saada suorittaa erilaisia tehtäviä säännöllisesti.


Palveluskoirapuolella emme ole tehneet töitä kovinkaan tavoitteellisesti, treenattu on kyllä sen minkä metsästykseltä, kehonhuollolta ja levolta on jäänyt aikaa. Haun ilmaisumuodon vaihtaminen haukusta rullaan on edennyt oikein kivasti. Todella hyvä tunne on kokonaisuutena hausta eikä laji tällä hetkellä tunnu ollenkaan hassummalta.
Raisan käsittelyn jälkeen päivä kaksi lepoa ja sitten taas hanaa!
Hakutreeneissä oman vuoron odottelua.
Syksy jatkukoon metsästyksen, levon, kehohuollon, liikunnan ja töiden merkkeissä pitkänä ja kauniina, molempien lempivuodenaikana. 🍁🍂
Kiitos yhteistyöstä Orthex ja maailman parhaat purkit! 💙