Hermo kireällä

Kirjoittelin alkuviikosta miten Keijon ommellussa jalassa oli ollut kipuilua ja kuinka sitä tikkien poiston yhteydessä tutkittiin. Tuolloin ei löydetty mitään vakavaa syytä oireille ja oletettiin koiran olevan vain niin kipuherkkä, että se on valittanut kiristävien tikkien tai arpikudoksen vuoksi. Kaiken piti olla hyvin.

Jonna kävi hieromassa Keijon tiistaina, muutenkin kaikki sujui mainosti kunnes eilen kipuilu palasi entistäkin pahempana. Koira jopa ontui jalkaansa illan ja aamullakaan tilanne ei ollut normalisoitunut. Onneksi saimme heti aamukymmeneksi ajan ortopedi Terhoselle Evidensia Tampereen klinikalle. En päässyt itse edes viemään mutta onneksi Tomi pääsi, Keijo oli ollut edelleen reipas oma itsensä vaikka on joutunut eläinlääkärin pöydälle viime aikoina tämän tästä.

Eläinlääkäri tutki koiran ensin käsin, se aristi haavan yläosaa voimakkaasti. Sitten jalka kuvattiin, jotta saatiin suljettua pois vierasesineen mahdollisuus. Kuvissa ei näkynyt mitään, joten haava avattiin. Sieltä löytyi arpikudoksen ympäröimä hermo, joka vapautettiin. Kipu oli niin kovaa, että koira reagoi siihen rauhoitettunakin ja myös rauhoittui, kun hermo oli vapautettu.

Potilas.

Nyt on edessä uusi sairasloma, toivotaan todella paljon että koira nyt toipuu ongelmitta ja pääsee kohta taas juoksemaan ja uimaan. Ennuste on hyvä, hermon pitäisi toipua kokemuksistaan ja vaikka siihen jotain ongelmaa jäisikin, se ei ole jalan toiminnan kannalta merkitsevässä asemassa. Opin toivottavasti nyt myös koirasta jotain lisää, loppujen lopuksi se ei taida olla normaalia koiraa kipuherkempi koska hermopinteestä huolimatta veivasi reippaana eilenkin illalla pihassa vaikka ei pystynyt varaamaan jalalleen. Kipukohtauksen ajaksi toki lamaantui mutta muuten yritti jatkaa elämäänsä kuin ei mitään olisikaan.

Hierojan käsittelyssä.

Ohi on!

Olipa haastava toipilasaika! Haava parantui kyllä hienosti mutta koira kipuili jalkaansa useita kertoja, tämä oli omiaan herättämään omistajan huolen ja yhdessä olimme sitten alakuloisia ja huolestuneita.

Kipeänä ei jaksakaan samalla tavalla kuin normaalisti.

Täynnä huolta varasin normaalia pidemmän ajan tikkien poistoon, jotta saatiin selvitettyä onko kipuilulle mahdollisesti muita syitä. Koira käytiin erittäin huolellisesti läpi eturauhasta myöden, katsottiin liikkeet käynnissä ja ravissa eikä mikään viitannut mihinkään vakavaan vikaan. Haava oli siisti, hieman ehkä aristi sitä mutta ei mitään ihmeellistä. Täten totesimme yhdessä eläinlääkärin kanssa, että seurataan tilannetta mutta mitä luultavimmin koira on vain kehostaan tosi herkkä ja reagoi tikkien kinnaamiseen kiljumalla (sori Keijo kun kerroin). :D Hauska piirre kun se muuten on niin Mr. Vahva mutta kai se täytyy joka pojalla joku herkkä paikka olla.

Tikitön!

Loppuposeeraus vielä Hattulan Evidensiassa, kiitos hyvästä hoidosta. :)

Jälkeenpäin huomasin miten tiukka paikka tuollainen sairasloma on itselle, jännitän varmaankin menneisyyden huonojen kokemusten vuoksi todella paljon koiran paranemista. Keijo jäi sairaslomallaan kaksista hakutreeneistä pois, viime sunnuntaina Nakke pääsi tuuraamaan sitä. Se meni hienosti, aivan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Nakkehan on äärettömän ääni- ja paukkuarka, stressaa helposti ja sillä on myös terveydellisiä ongelmia, joten se viettää pääsääntöisesti treenitöntä hyvää koiranelämää. :)

Nakke pääsi hakuilemaan, loppupalkkana rakkaat pallot.

Mr. Saksipurenta.

Sairasloman vuoksi on ollut aikaa miettiä taas tätä koiran kanssa harrastamista, itselle se on kaikkein tärkein tapa irrottautua stressistä ja työkiireistä/huolista. Olin todella huojentunut eilen kun mitään vakavaa ei löytynyt ja Keijokin taisi huomata sen... Ensimmäisenä kotiin palattuamme se kävi kaivamassa auton kätköistä noutokapulan ja tarjosi sitä minulle tauotta. Iltalenkillä oli niin kova meno, kuitenkin melkein kaksi viikkoa jäänyt kaikki kotiseudun hajut tsekkaamatta! Koko loppuillan se vain riehui ja leikki, aamulla sama peli jatkui. Ihan maailman parasta päästä taas puuhaamaan kaikkea kivaa ja vielä on kesääkin jäljellä. :)

Katomua! Noudetaanko vähän?

PS. Keijo Yhteistyökumppani Orthexin sivuilla. Saa tykätä! :)

Sairaslomalla

Eilen illalla käytimme koirat uimassa, meno oli kovaa vaikkei edes heitelty järveen mitään. Nämä pudottelevat itse keppejä laiturilta, hyppäävät perään vain toistaakseen saman uudestaan ja uudestaan.. ;) Kotipihassa huomasin sitten auton koiraosaston olevan aivan veressä, nopeasti tarkastettuna Keijolla oli takajalassaan vuolaasti vuotava haava. Suihkuttelu ei auttanut mitään, laitoin koiran kyljelleen, pidin jalkaa ilmassa ja puristin vuotokohtaa lujaa. Tämän jälkeen kietaisin siihen napakan painesiteen ja lähdimme kohti Hattulaan päivystykseen. Keijo oli itse hyvin virkeä ja hyppeli eli ainakaan jänteet eivät voineet olla pahasti vaurioituneet.

Rauhoitettuna, jalassa vielä omatekemä paketti.

Perillä pääsimme heti eläinlääkärille. Keijo rauhoitettiin, jotta haava saataisiin tutkittua ja korjattua vauriot. Meillä oli paljon onnea matkassa, jänteet olivat täysin ehjät! Haava puhdistettiin ja ommeltiin, lisäksi viikon antibioottikuuri ja kipulääkettä  muutaman päivän ajan tarvittaessa.

Operaation jälkeen vielä vähän pöllyissä. 

Nyt on edessä viikon sairasloma, sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä kunhan koira tervehtyy entiselleen. :) Valitettavasti emme kuitenkaan voi luovuttaa verta maanantaina, Keijo oli menossa Pirkanmaan kanakoiraharrastajien ja Oiva Eläinklinikan vuotuiseen tempaukseen mukaan. Luovutusta varten siltä on otettu verikokeita, joiden perusteella kaikki on kunnossa. Ensi vuonna sitten paremmalla onnella.

Verenluovutusta varten tsekattiin veri, Keijo olisi sopinut hienosti luovuttajaksi.

Vuorokauden ikäinen haava, siistiltä näyttää.

Olemme SNJ:n leirin jälkeen ehtineet jo tekemään niin tottelevaisuutta kuin keppitreeniä omassa pihassa. Kokeilin tehdä oikein ohuilla kepeillä, jotka olivat hajustuneet vain sen verran mitä menee aikaa pätkimiseen. Jemmasin kepit maastoon ja vapautin koko kolmikon etsimään niitä, Keijo löysi nopeasti kepin ja oli siitä hyvin ylpeä. Motivaatio keppeihin on muutenkin kova, käy mielellään varastamassa niitä laatikosta jos vain onnistuu ja tuo sitten minulle polleana. :D

Keijon pikkukepit.

Loppuun vielä pari kuvaa pk-leiriltä, kuvat on ottanut Mielikki Härmä - kiitos. :)

Esineruudusta huopatöppösen palautus.

Palkkaamistilanne, olen ilmeisesti vähän hidas...

Jäljellä.

Kokemus luo varmuutta

Huhhahhei - meno ollut taas sellaista ettei blogiakaan ole ennättänyt kirjoittaa. Olimme Keijon kanssa tämän viikonlopun SNJ:n pk-haku- ja jälkileirillä Virroilla, Raimo Viitasen jälkiryhmässä.

Mr. Orthex lähdössä leirille.

Majapaikka rannassa, noutaja tykkää!

Lauantaina ensimmäinen jälki (Keijon 7. metsäjälki) oli aika perus, keppejä paljon ja kulmia, ei muuta ihmeellistä. Paitsi että jäljellä oli ennen sen ajamista käynyt koira juoksentelemassa ja kun lähetin koiran janalle, huomasin että metsässä kauempana istuu maalimies - hakurata oli aivan Keijon jäljen tuntumassa. Ajattelin kyllä ääneen että toivottavasti tuo ei häiritse mutta niin lähetin koiran janalle. Jälki oli aivan katastrofi, keppejä nousi jokunen mutta tämän tästä Keijo nosteli nenäänsä radan suuntaan ja paineistui lopulta todella voimakkaasti kun ei tiennyt oikein mitä on tekemässä. Hieman heitti harmin puolelle mutta koira teki parhaansa, enempään ei hakukoira näillä jälkimäärillä pystynyt.

Iltapäivällä teimme sitten uusintajäljen - tai oli ajatus tehdä. Kuitenkin tällekin jäljelle eksyi irtokoira, joten en enää halunnut ajaa sitä vaan Keijolle tehtiin uusintajäljen uusinta. Se oli noin tunnin vanha, siellä oli kulmia, yksi piikki ja paljon keppejä. Sitä ennen tehtiin esineruutu, pelasin varman päälle (halusin onnistumisia) ja nostettiin vain yksi esine. Sen jälkeen lähdimme jäljelle (Keijon 8. metsäjälki), joka ei mennyt kovin hyvin. Vauhtia oli aivan liikaa, en osannut jarruttaa tarpeeksi ja kepeistä suurin osa jäi maastoon. Lisäksi koira pyyhki kulmista yli ja kun jälkeä ei olut merkattu, myös minä menin mukana jolloin koira joutui välillä etsimään jäljen uudelleen jostain ohjaajan takaa. Pääsimme kuitenkin loppuun.

Mitenniin nukuksissa??

Sunnuntaille suunnittelin itse treenin, pyysin että kulmat merkattaisiin ja keppejä paljon. Näin myös tehtiin, tosin jälki ehti vanhentumaan paljon enemmän kuin normaalisti eli kaksi tuntia. Sää oli aika kuuma, lämmintä noin 23 astetta ja osa jäljestä kulki hakkuuaukealla. Pohjalle tehtiin esineruutu, tällä kerralla nostettiin sieltä kolme esinettä. Aluksi Keijolla oli taas vähän juoksumoodi päällä mutta nopeasti se alkoi työskentelemään myös nenällään.

Tämän jälkeen koira lepäsi autossa, tankkasi nestettä ja sitten lähdimme jäljelle (Keijon 9. metsäjälki) kaksistaan. Janalla koira eteni jälleen hyvin ja nappasi jäljen heti oikeaan suuntaan. Jarrutin vauhtia tosi paljon ja keppejäkin nousi. Ajoin tällä kerralla tosi läheltä koska tuntuu, että Keijo juoksee aivan liikaa jos sille antaa tilaa kymmenen metriä. Se ajoikin paljon tarkemmin ja kulmissa annoin välimatkaa jo ennen, jotta se ei saanut tukea minulta kulman ylittämiseen. Tämä toimi, kulmista ei menty nyt viittä metriä enempää yli. :) Jäljellä oli muutama ojan ylitys ja pienen kakkatauonkin Keijo piti.

Loppuvaiheessa sen jäljestäminen muuttui, nenä nousi jälleen ylös ja se lähti etenemään aivan eri tavalla. Kuulin ihmisten ääniä suunnasta, jonne Keijo pyrki; siellä oli koira jäljestämässä. Käännyimme siitä  paikasta takaisin, toivoin vain että Keijo vielä poimii jäljen. Ja poimihan se, lähti nenä maassa etenemään ja hetken kuluttua tulimme viimeiselle kepille (oli merkattu krepillä). Keppejä nousi 12 eli vain yksi jäi ja sekin luultavasti tuossa kohdassa, kun lähdimme ilmavainulla kohti ihmisiä!!

Sunnuntain jälki.

12 keppiä antaa syyn tyytyväisyyteen. :)

Erinomaisen suorituksen jälkeen ojassa viilentymässä.

Viikonlopun treenien jälkeen olen ymmärtänyt, että meidän jälkiosaaminen on vielä kovin ohutta. Helatorstaina oli Tavesin jälkipäivä, siellä teimme yhden jäljen (Keijon 6. metsäjälki), jonka jälkeen kouluttaja kutsui Keijoa kultakimpaleeksi ja näytti vihreää valoa ykkösen kokeeseen menolle. Koira on eittämättä kultakimpale mutta haluan silti varmemman tunteen ennen ensimmäistä koetta. Eikä meillä ole todellakaan kiire, vaikka ohjaajan kärsimättömyys välillä meinaa sellaista luoda... Nyt keskitymme opettelemaan asioita, kesä on vasta alkamassa ja katselemme koetta sitten kun tientynlainen rutiini on olemassa ja tekemisessä on sitä kautta paljon enemmän varmuutta.

Vapun pihatyötiimi, kummityttö Aada ja Keijo. <3

Kummipoika Eliaksella ja Keijolla on yhteinen kiinnostuksen kohde - vesi!