Vuosikatsaus 2017

Vuosi 2017 on ollut aikamoinen! Koiraharrastuksessa on tullut onnistumisia mutta ohjaajan kasvun ja kehityksen kannalta vieläkin tärkeämpänä näen hylsyn hakukokeen tottelevaisuudesta. Se avasi silmiä näkemään todellisuuden ja tekemään hommia paremman tottelevaisuuden eteen. Ensi vuosi kertoo lisää ohjaajan taidoista, pääsen toivottavasti kolmosluokkaan ensimmäistä kertaa koskaan. Vaikka alemmissa luokissa saisi tottiksessa hyviäkin pisteitä, pelin henki vain muuttuu kolmosessa arvostelun tiukentuessa. Tämän kaiken keskellä on syytä pitää mielessä se, että homman tulee pysyä miellyttävänä yhdessä tekemisenä molempien mielestä eikä muuttua totiseksi tulosjahdiksi, jossa epäonnistumisen jälkeen ajetaan itkien kotiin (omakohtainen kokemus menneiltä vuosilta 😆).

Vuoden suurin muutos tapahtui omistajan elämässä; yksityisyrittäjyys päättyi 10 vuoden, 8 kuukauden, 3 viikon ja 6 päivän iässä yritystoiminnan siirtyessä uudelle omistajalle. Muutos oli valtava eikä vähiten siksi, että tilalle ei ollut mitään muuta paitsi ajatus siitä, että pidän toukokuun lomaa. Toki olin heittänyt verkkoja vesille ja toukokuun aikana selvisi, että kaikki ovet, joita olin raapinut, olisivat avoinna. Valitsin niistä nykyisen myyntiedustajan työn kesäkuun alusta. Elämänmuutos on ollut suurempi kuin luulin, työ vielä odotettuakin mieluisampaa enkä ole katunut muutosta hetkeäkään.

Joulun 2017 tunnelmia.

Keijon vuoden kohokohta oli varmasti pentue Hertan kanssa. 😘 Pentuja syntyi kymmenen, joista yhdeksän elävää. Ne ovat nyt seitsemän kuukauden ikäisiä ja vaikuttavat olevan hyvin minun maun mukaisia labradorinnoutajia; avoimia, reippaita, rohkeita, energisiä, iloisia ja terveitä nuoria koiria. Keijoa on harkitusti mahdollista saada jalostuskäyttöön tasapainoisille, avoimille ja terveille nartuille.   

Keijon pennut tutustuvat puolivuotistreffeillä riistaan.

Keijon terveys- ja tapaturmarintamalla on kuluva vuosi ollut aiempia positiivisempi. Tapaturmia sattui vain kaksi - kynnen halkeaminen ja kiveen törmääminen. Näiden lisäksi alkuvuodesta podettiin elämän toistaiseksi ainoa korvatulehdus. Tulospuolella tänä vuonna on täydennetty kilpailukirjaa parin tuloksen verran; HK1 ja JK2. Terveystutkimuspuolella silmät on peilattu uudelleen (terveet), selkä kuvattu virallisesti (terve) sekä nuljuluut epävirallisesti (terveet). 

Käytännön metsästyksiin päästiin osallistumaan muutaman kerran vieraissa porukoissa. Kovin he pitivät koirasta, vaikkei sen koulutustaso tuolla puolella ole kovin korkea mutta luontaisillakin lahjoilla pääsee pitkälle. Keijon sisaruksilla on kaikki hyvin, myös siskolle ja veljelle on syntynyt tänä vuonna ensimmäiset pentueet. Lisää tuloksiakin on tuonut vuosi tullessaan.

Helkyn Disney-pentue.

Keijon kolmivuotispäivänä syntyi Oulussa meidän lauman neljäs koira, hovawart Koksi. Ei voi kuin sanoa, että pihavahdiksi jalostettu koira on aika erilainen verrattuna noutajaan mutta ohjaajalleen sopivampaa koiraa tällä hankinnalla tavoiteltiinkin.

Aina on aikaa pienelle treenille! Tonttutyttö Aada piilotti tonttulakin oikein lumen alle ja Keijo pääsi etsimään. 😉

Tavoitteet 2018

Tämä on tietysti koiraharrastajan blogissa ehdoton osio, tavoitteet! Kaikkein eniten toivon sekä itselleni että koirille terveyttä, jota ilman ei tapahdu mitään. Terveys on herkin osa-alue ja pienikin vaiva täytyy parannella kunnolla, eikä silloin treenata. Terveyden jälkeen toivomuslistalla on treenien jatkuminen kivalla porukalla, jossa saa palautetta niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja välitetään toisten tekemisestä. Edellä mainittujen asioiden summana toivon koetuloksiakin jäljeltä (JK3), hausta (HK2) ja etsintäkokeesta (EK1).

Keijo omistajineen toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta 2018. Olkaa rehellisiä treenien suhteen, ymmärtäkää että harrastatte luontokappaleen kanssa ja yhteinen kieli on vajavainen. Aina ei mene hommat maaliin mutta kaikesta voi saada oppia. Kiitämme kaikkia tavalla tai toisella matkassa mukana olleita, meitä auttaneita ja tukeneita sekä tietenkin Orthex Groupia purkeista & Eukanubaa ruoasta!🌹

Pikkasen pieni tämä henkilökohtainen tila.

Kuvattu selkä ja nuljuluut

Keijon selkä on kuvattu terveeksi sen ollessa vuoden ikäinen. Kuvautin selän nyt kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä uudelleen virallisesti koska alle kaksivuotiaana kuvatulta koiralta ei saa selästä kaikkia lausuntoja virallisesti. Selkä näytti edelleen virheettömältä.

Onnea on tutkitusti terve koira.

Kuvautin samalla nuljuluut, jotka olivat myös  kunnossa. 😊 Nuljuluiden kuvauttaminen ilman oireilua ei liene kovin tavallista. Kuitenkin labradorinnoutajilla on linjasta riippumatta jonkin verran ongelmia niiden murtumien kanssa. Keijo ei ole koskaan ontunut mutta se on aina ollut herkkä varpaistaan.

Terveet varpaat.

Treenihommissa tottelevaisuus on ollut eniten työn alla, meillä on hyvä tuuri jatkunut ja olemme päässeet vierailemaan hallitottiksiin jo kolme kertaa ja joka kerta olemme tehneet parin kanssa. Olen ahkeroinut myös kotona niin hyppyä kuin muutakin, tiedä vaikka selvittäisiinkin ensi vuonna kunnialla kolmosen tottelevaisuuksista!

Joskus käy niin, että tottistreenit kutsuu niin lyhyellä
varoitusajalla, ettet ehdi käymään kotona...

Viime kerralla hallilla koiralle sattui opettavainen moka, se lähti ensimmäisen kerran koskaan paikallaolosta. Keijo oli paikallaolossa ja kaverina ollut naksutteli koiralleen. Keijo lähti paikallamakuusta naksahduksesta, tuli ihan hyvällä fiiliksellä hakemaan minulta palkkaa. Vein sen vain takaisin paikallaolopaikalle tekemättä asiasta sen kummempaa numeroa, kaveri naksutteli edelleen mutta nyt Keijo pysyi paikallaan kuin tatti. Ymmärrän täysin miksi se lähti mutta toisaalta paikallaolossa kuuluu pysyä, tällaisenaan saatiin ihan hyvä treeni aikaan. Lisäksi tämä taisi olla toinen kerta, kun olin itse piilossa koiran ollessa paikallamakuussa.

Tarkkana kun Keijo.

Kokkeli kasvaa kasvamistaan, kotona mitattuna sen säkäkorkeus lähestyy 68 senttiä ja painoa on 36 kiloa. Ripalla ja Nakella on kaikki ihan hyvin, etenkin Naken kohdalla tämä on pieni ihme. Toki sillä on säännöllinen lääkitys niin kipuihin kuin plasmoomaan mutta vaivat ovat tällä tavalla toistaiseksi hyvin kurissa. Ihan hyvillä mielin odottelemme siis joulua ja tulevaa vuotta. 😘

Treeniä ja pentutreffejä

Lokakuun kokeen jälkeen meillä on ollut tosi mukavasti hakutreenejä ja niiden myötä olemme päässeet kouluttamaan koiraa. Jo hakukokeessa näkynyt umpipiilon ilmaisu ja ilmaisun jättäminen kesken sekä piilojen pahoinpitely ovat näkyneet myös treeneissä. Tämän koiran kanssa ei voi ajatella, että jos se keksii jonkun ei-toivotun jutun, se unohtaisi sen itsestään. Ei unohda mutta toisaalta se oppii tosi nopeasti asioita eikä ongelmien kanssa tarvitse painia monen treenin ajan.

Itseensä tyytyväinen hakukoira.

Olemme tehneet erilaisia umpipiiloja ja ilmaisua, olen huomannut, etten itse mene enää juurikaan ilmaisulle vaan koira saa haukkua ja ottaa palkan minun odotellessa keskilinjalla. Tämä ei selvästi ole Keijolle hyvä juttu, sille tulee tarve jättää maalimies, tulla minun luokse ja päästä jatkamaan seuraavan etsimistä. Tähän olemme tehneet nyt lääkkeeksi niin, että menen ilmaisuille paikalle ja vasta sen jälkeen koira saa palkan.

Aina valmis Keijo. 💛

Tänään teimme treenin suojelupiilojen avulla tottelevaisuuskentällä, treenin pääpaino oli ilmaisun jatkaminen loppuun saakka ja toki myös piilon jättäminen rauhaan. Maalimiehillä oli kompostikehikot piilojen sisällä, Keijo ei pyrkinyt purkamaan yhtäkään niistä ja pääsemään maalimiehen iholle. Se ei myöskään häiriintynyt juuri lainkaan, vaikka tulin kesken ilmaisun paikalle eikä tehnyt elettäkään jättääkseen mitään ilmaisua kesken. Hakutunnelin päässä on taas hyvinkin voimakkaasti valoa. 😊 Ohessa päivän treeni:

Tottelevaisuudessa pidin jälleen kokeen jälkeen tarpeettoman pitkän tauon, se tuntuu jatkuvasti olevan itselleni jotenkin hankalin osa-alue. Yritän kuitenkin järjestelmällisesti treenata myös tottista ja nyt on päällä sen suhteen hyvä kierre. Pääsimme vierailemaan hallivuorolle, jossa meidän kanssa yhtä aikaa treenasi toinen koira. Tämä sujui mukavasti, vähän toki uusi halli ja kuvio aiheuttivat koiralle ilmeitä mutta esimerkiksi henkilöryhmä samaan aikaan toisen suorittavan koirakon kanssa onnistui hienosti. Olen edelleen opettanut koiralle kaikkea turhaa, jotten sorru itse vanhaan kaavamaisuuteen. Työn alla on myös tutustua Rally-tokon sääntöihin ja tarttua treenikaverin kanssa tämän lajin treenaamiseen.

Hypokoira-oppilas Sumu (Mahottoman Sumuinen) sai kauppareissulla yllätystreenit, kun ihmisen verensokeri oli laskenut. Sumu tunnisti tilanteen hienosti ja toimi häiriöistä huolimatta hyvin. Lopuksi se teki vielä onnistuneen mehuhupurkin noutoharjoituksen, hyvä Sumu! 

Minulla on ollut ilo nähdä Keijon pennuista seitsemän nyt niiden ollessa puolivuotiaita. Niillä tuntuu sujuvan niin arki kuin treenitkin hienosti, mm. home- ja hypokoiriksi kouluttautuvat ovat jo suorittaneet "ammattiin" kuuluvia testejä ja vaikuttavat erittäin lupaavilta tuleviin tehtäviinsä. Pennut ovat myös luonteiden ja käyttöominaisuuksien puolesta lahjakkaan oloisia, toivottavasti ovat jatkossakin tätä ja myös terveitä.

Loppuun tietysti kuvia pennuista. Voitte varmasti uskoa, että oli vaikea valita tähän vain nämä. 😍

Risuhippasilla.

Keijo ja Hertta, Keijo taitaa ehdotella uutta pentuetta. 😆

Ylpeä kasvattaja, Keijo ja pentuja.

Venlan (Mahottoman Pilvinen) sorsa-ote.

Omaa vuoroa odotellessa.

Keijo ja Roope (Mahottoman Kuohuva).

💖

Roopen kurinpalautus.

Taustalla keskitytään vaikka muut leikkivät.

Hertta-äiti.

Pentupalaveri.

Venla ja saalis pupujäljen päästä.

Pentupainia.

Liian söpö.

Ylpeä "mummo"! 😍

Viinikanpuistossa

Meille tarjoutui viime viikolla vierailu jälkitreeneihin, paikkana Viinikanpuisto Tampereella alkuillasta eli ei häiriöiltään mikään takahikiän perämetsä. Olemme viime vuonna ajaneet muutaman taajamajäljen, viimeksi Keijo on ollut jäljellä jälkikokeessa toukokuun lopussa. Illan sää oli sateinen ja tuulinen, nurmikko lehtien peitossa ja lisäksi alueella kulki/oli kulkenut ulkoilijoita, joten tein melko lyhyen jäljen (n. 200 askelta). Lopussa oli loiva kulma, keppejä laitoin viisi ja jälki sai vanhentua reilun puoli tuntia. Makupaloja en laittanut lainkaan - en käytä niitä nykyisellään muutenkaan jäljellä muulloin paitsi palkatessani kepistä.

Joka kelin mies!

Keijo oli heti kartalla siitä, mitä oli tulossa tekemään. Se nosti jäljen ja sitten mentiin, vauhtia oli yllättävän vähän. Tämä johtui varmasti olosuhteista ja pitkästä tauosta. Saattaa toki olla, että koira on oppinut normaaliin työskentelynopeuteen koska mitään juoksujäljestystä en anna sen muutenkaan tehdä. Keppimotivaatio oli edelleen hyvä ja se todella etsi niitä. Siksi ei ollutkaan yllätys, että se löysi kaikki. Tärkein eli koiran metsän kuningas -asenne oli kunnossa. ✅

Tämä harjoitus oli hyvää vaihtelua koiralle. Näin pitkän tauon jälkeen otin riskin tekemällä tuollaiseen paikkaan, mutta koska kyseessä ei ole pentu tai nuori koira, arvelin että se selviää siitä kyllä. Nämä haastavat hyvin myös ohjaajaa lukemaan koiraa oikein, opettavat erottamaan onko koira jäljellä vai ei ja ennen kaikkea olemaan puuttumatta koiran työskentelyyn edes tahattomasti. Sen verran puutun, että jarrutan jos vauhti kiihtyy, muuta en ainakaan haluaisi tehdä. Treenien on hyvä välillä olla koiran tasoon nähden haastavia mutta kuitenkin aina niin, että koira kokee lopulta olleensa vahva ja taitava.

Tässä vielä puistojälki liikkuvana kuvana:

Syksy on ihanan pitkällä, ensilumi satoi viime yönä. Meillä on lintujen ruokintapaikalla eväät jo valmiina, melko ahkerasti siellä on jo vierailtu. BirdLife Suomen sivuilla on lisää tietoa lintujen talviruokinnasta. 🐦

Pöytä on katettu.

Ensilumi Valkeakoskella 26.10.2017

Perheen nuorimmalle kuuluu ihan hyvää, vallattomuuden ja kuuntelemisen kanssa on omistajalla vielä tekemistä mutta ei se auta kuin vääntää. Täytyy sanoa, että kyllä tuollainen molossi pihavahti vain on todella erilainen saada kuulolle ja tekemään ihmisen kanssa yhteistyötä verrattuna esimerkiksi labradorinnoutajaan. 😅

Kapulanpidon alkeita puuhommien lomassa.

HK1

Asiaa monelta kantilta harkittuani ja treenikavereiden kanssa keskusteltuani ilmoitin Keijon vielä hakukokeeseen. Edellinen kokeemme oli myös hakukoe, josta saimme kesäkuun 18. päivä hylsyn tottelevaisuuden vuoksi. Koiran mielentila oli mennyt aivan vääräksi ja se keräsi voimakkaasti painetta, joka puolestaan aiheutti liikevirheitä ja yleistä huonoa ilmettä. Viitteitä tästä näkyi jo kevään ensimmäisessä kokeessa (JK2 21.5.) mutta tuolloin räpiköitiin vielä hyväksytty tulos.

Kielimies Keijo. 

Tottelevaisuuden ongelma oli kuitenkin selvä eikä silloin jatketa kokeissa käyntiä ajatuksena, jos tuurilla saisi tulokset vaan haetaan ongelmaan apua ja lähdetään korjaamaan sitä. Olen ohjaajana sortunut vaatimaan koiralta asioita, joita en ollut varmistanut sen osaavan. Kun se ei näitä ole tehnyt, olen koventanut otteita, jolloin koiran itseluottamus ja varmuus on pikkuhiljaa hävinnyt. Tottelevaisuus oli tiettyyn pisteeseen saakka hienoa mutta sitten ohjaajan osaamattomuus astui peliin. Minulla ei ole kokemusta koiran kouluttamisesta tämän pidemmälle ja nyt olen opetellut lisää. Opetellut vaatimaan ilman pakottamista, opettanut koiraa teknisesti paremmaksi, antanut koiralle tilaa itse yrittää ja onnistua - se on vahvistunut sitä kautta hurjasti. Olen tehnyt sille vaikeita asioita ja antanut sen itse päästä niistä yli, aluksi se oli epävarma ja hidas mutta huomattuaan onnistuneensa, homma vahvistui tosi nopeasti.

Ohjaajana minulle on vaikeaa vaikeuttaa treeniä ja laittaa koira haastamaan itse itsensä, pysyn tosi mielelläni mukavalla alueella. Palkkaisin tiuhaan enkä haluaisi tehdä mitään pitkää palkatonta treeniä. Olen aiemmin tehnyt myös liian kaavamaista yllätyksetöntä treeniä enkä ole huolehtinut mitenkään liikkeiden väleistä. Näiden kaikkien asioiden summana sain aikaan koiran, jolle suoritus kokeessa oli liian erilainen ja vaikea tilanne verrattuna treeneihin. Nyt kesällä opetin koiralle uudelleen sivulletulon, olen opettanut sille myös liikkeitä, joita ei kokeissa varsinaisesti tarvita (jakkaralle nousua, puun/kartion kiertoa, ihmisen yli hyppäämistä jne), olen vahvistanut sen kykyä oikeasti kuunnella käskyä eikä vain tarjota kauheasti eri liikkeitä. Olen huomannut olevani aika ideaköyhä ja tämän vuoksi harkitsen Rally-tokon treenaamista tulevana talvena, ehkä myös kisaamista kokemuksen saamiseksi.

Yhteenvetona meillä oli tälle kesälle siis paljon opeteltavaa, molemmilla. Pidettiin ensin ihan taukoa ja sitten pikkuhiljaa motivoiduin tekemään asioille jotain. Mitä enemmän tein eri tavalla, sitä luottavaisemmaksi ja vahvemmaksi koiran tottelevaisuus muuttui. Sieltä kuoriutui yllättävän nopeasti tuttu iloinen ja energinen Keijo, joka ei jännitä ohjaajan aivoituksia vaan luottaa tähän ja itseensä.

Kokeeseen lähdin vain ja ainoastaan koiran ehdoilla, ainoa ajatus oli huolehtia liikkeiden väleissä hyvästä fiiliksestä ja luottaa siihen, että silloin koira ei tee niin paljon virheitä. Halusin myös koiralle positiivisen kokemuksen koesuorituksesta. Totta kai olisin voinut tehdä saman kokeenomaisen treenin yhteydessä mutta sen verran on minussakin tittelinkipeyttä, että halusin hausta koulutustunnuksen. Edellisen ja tämän kokeen välissä oli 105 vuorokautta, paloin halusta nähdä mihin se aika riitti ja samalla saada tietoa onko suunta oikea.

Suorituksemme ei missään tapauksessa ollut ohjaamisen puolesta eleetöntä ja urheilijamaista, tsemppasin koiraa kaikkien liikkeiden välillä sen verran kuin tuomari salli. Mutta se kannatti, koiran olemus ja ilme olivat täysin eri planeetalta edellisiin kokeisiin verrattuna. Pientä huolestumista näin sen ilmeessä välillä mutta kokonaisuutena ero edellisiin kokeisiin oli uskomaton. Virheitä tuli vähemmän, ainoastaan estenoudon paluuhypyn kiersi (tosin kapula jäi tosi lähelle estettä, saattoi vaikuttaa tähän) ja eteenmenon kaarsi paikallaolopaaluja kohti. Pisteitä saimme 87, olin supertyytyväinen - jopa niin että vaikka maasto olisi mennyt pieleen, olisin ollut voittajafiiliksellä.

Jippii!!!!

Maastot aloitettiin esineruudulla, siellä koira teki täydellisen tehokasta työtä saaden täydet 30 pistettä. Haussa meillä oli viikko sitten aivan kamala treeni, koira vain kaahasi käyttämättä kunnolla nenäänsä ja kun lopulta löysi maalimiehet, turhautuminen purkautui röyhkeänä käytöksenä ja vaikka millaisena härväämisenä. Kokeessa se ei juossut kuitenkaan turhia, eka maalimies löytyi etukulmasta, sen jälkeen tyhjiä kunnes toinen oikeasta takakulmasta. Koira aloitti ilmaisun, minä hyväksyin sen ja lähdin laukkaamaan piilolle (umpipiilo) mutta koira tulikin vastaan. Jäädyin ihan täysin, en yhtään tiennyt mitä tilanteessa kannattaa tai voi tehdä enkä edes älynnyt kysyä tuomarilta. Otin koiran sivulle ja palasin keskilinjalle, kasvot valkoisina suu auki hapuilin talutinta, jolloin tuomari onneksi opasti ettei kyseessä ollut kuin virheilmaisu eikä todellakaan tarvitse keskeyttää vaan jatkaa. Lähetin koiran toiselle puolelle ja viimeinen maalimies löytyi sieltä, koira ilmaisi loppuun ja koe oli hyväksytty. Pisteitä saimme 155 aikamoisen puhuttelun kera siitä, miten vähällä olin möhliä itse koko suorituksen. Kokonaisuutena kuitenkin ykköstulos, HK1, pisteillä 272 oli totta.

Ryhdikäs syysmies. 💛

Kokeet on tältä syksyltä nyt käyty, haussa on selvästi treenattavaa esimerkiksi umpparit, joita ei sitten toukokuun olekaan treenattu. Tottelevaisuuden kehitys jo nyt oli huima mutta kevään voittajaluokan kokeita ajatellen ja muutenkin on syytä kouluttaa pidemmälle ja paremmaksi. Jos kesäkuussa tuntui hieman epätoivoiselta, onko tunnelin päässä valoa vai ei niin nyt ei ole edes tunnelia. Minulla on 3,5-vuotias koira, jolla on keväällä oikeus ruveta ns. jahtaamaan ykkösiä jälkikokeissa ja haussakin siirtyä jo avoimeen. Kautena tämä on ollut jälleen äärimmäisen opettavainen ja onnistunut. Treeni- ja reissukaverina en voisi parempaa koiraa toivoa.

Täysillä eteenpäin. 

Palveluskoira passissa

Paras vuodenaika on täällä. 💛 Meillä jatkuu edelleen hiljaiselo palveluskoiraharrastuksen suhteen, tottelevaisuutta on tehty jonkin verran mutta parempaa (ohjaajan) motivaatiota odotellessa. Sen sijaan käytännön metsälle olemme päässeet useita kertoja; sekä kyyhky- että sorsajahtiin. Tästä lämmin kiitos metsästäjille, jotka ottivat meidät mukaansa. Vaikka koiralla oli ennen tätä syksyä jahteja vasta kaksi takanaan (viime syksy ja toissa syksy), se selvästi tiesi heti mitä merkitsee röllipuku ja metsästäjä. Koiran (ja ohjaajan) into oli melko maksimaalinen. 😂

Innostusta ilmassa.

Kaikilta metsästäjiltä tuli hienoa palautetta koirasta ja kyllähän se toimi koulutustasoonsa (nome-hommia treenattu viimeksi vuonna 2015) nähden hienosti. Passissa malttaa olla aloillaan hiljaa pitkäänkin, ensimmäisissä noudoissa jonkun verran epätarkkuutta eli menee vähän juoksemiseksi ennen kuin malttaa tarkentaa. Pääasia on, että kaikki ammutut linnut haavakoita myöden saatiin talteen. Elättelen toiveita, että päästäisiin vielä tänä syksynä mutta toisaalta nyt näitä kertoja on jo taas useita enemmän kuin tähän mennessä, hyvä näinkin.

Turvesuolla passissa, likaista hommaa.. 

Ensimmäistä kertaa veneestä käsin työskentelyä, helppo homma!

Oli tuossa noudettavaa yhdelle koiralle.

Jahtihommien lisäksi olemme paiskineet töitä ja lenkkeilleet, hotellielämää on eletty jonkin verran ja se sujuu koiralta mukavasti. Kuitenkin huomaa, että koira kaipaisi selvästi enemmän tekemistä - ei ole luotu joutenoloon. Hotelleilla tapaan viedä aina ensin tavarat huoneeseen, sitten haen koiran. Keijo on kehittänyt itselleen homman, etsii aina oman huoneen kerroksesta. Tähän saakka on aina osunut heti oikealle ovelle. 😊

Tuote-esittely myymälässä.

Hotellikoira Oulussa.

Hakunilan urheilupuistossa.

Keijo on ollut täysin terve ja sen pennuilla tuntuu menevän edelleen kivasti. Kokkelilla on ollut vatsavaivoja mutta nyt vaikuttaa siltä, että ne ovat ohi. Se painaa jo vähintään 24 kiloa ja säkäkorkeuskin kohta 60 cm. Taitaa olla turha haave pienestä kompaktista koirasta. 😳 Ripalle sattui pieni haaveri lenkillä jokin aika sitten mutta haava parani ilman tikkausta tai antibioottia. Nakella oli varpaissa tulehdus, joka saatiin paranemaan nopeasti. Rankamuutoksien kipulääkityksen kanssa tasapainoillaan jatkuvasti, toivottavasti sen elämänlaatu pysyy vielä pitkään niiden avulla tarpeeksi hyvänä.

Noutajaskoirat.

Koko revohka iltalenkillä.

Kirjoittelin blogin tähän saakka eilen illalla ja siitä lähti ajatus, kävin tekemässä iltatottikset. Ensin esteen ylityksiä, nyt este on n. 85-senttinen ja koira hyppää varmalla asenteella yli eli kevään kolarointi kiinteällä esteellä on haihtunut hyvin mielestä. Sivulletuloissa opettelen nyt itse olemaan tuijottamatta koiraa koko ajan, opetan tavallaan liikkeen uudelleen jakkaran avulla ja uuden käskyn. Sivulletuloja on kokeessa joka välissä ja siellä ei tuijotella koiraa, jolloin tilanne on Keijolle liian eri ja se menee epävarmaksi. Ei voi kuin hymyillä itselle miten sitä voikaan saada aikaan koulutusvirheen näinkin yksinkertaisen asian opettamisessa.  #vuodentottiskouluttaja 😂

Este-Keijo.

Ellun kanat

Hevoseton on huoleton ja mitä muita leppoisia sanontoja onkaan. 👍Oli kuinka tahansa, me olemme nauttineet elämästä, omistaja uuden kivan työn parissa ja Keijo sitten vähän treeneissä mutta enemmän kaikessa muussa - tapoja on niin monia. 😊 Aivan varmasti palataan aktiivisemmin harrastamisen pariin mutta siten, ettei se ole mikään pelkkä arjen henkireikä vaan jotain muuta. Juuri nyt arki on niin hyvää, ettei se kaipaa pakoteitä joten ollaan aika lailla kuin ellun kanat.

Omistajan etäpäivä, keltaisten koirien juhlaa.

Treenikaveri halusi viime viikolla hakutreenit, joten totta kai luvattiin lähteä koska tapana ei ole jättää kavereita pulaan vaikkei juuri sillä hetkellä itseä niin kovin kiinnostaisikaan. Vaikka aluksi suunnittelin, etten tee Keijolle harjoitusta, tein lopulta kuitenkin. Laiskuuttani en kuitenkaan itse ideoinut sitä muuten kuin että toiselle ilmaisulle halusin palkkauksen vasta kun olin ehtinyt paikalle. Treeni oli ihan mainio, siellä oli löytöjä ja tyhjiä kivassa suhteessa ja myös pieni källi, lähimaalimies paluumatkalla. Tätä koira (tai omistaja) ei ensimmäisellä lähetyksellä napannut mutta toisella Keijo sai hajun ja omistajan ihmettelystä huolimatta jätti piston kesken ja kaarsi ilmaisemaan maalimiehen. 😅

Herra Hakukoira valmiina hommiin.

Lauantai meni käytännössä töissä, olin Lahden pentunäyttelyssä aamusta saakka. Onneksi osaston teltan taustakankaassa oli kuitenkin labradorinnoutaja, helpotti omistajan eroahdistusta Keijon ollessa kotona tarhassa. 😉 On ollut mielenkiintoista työn vuoksi käydä näyttelyissä, ne kuitenkin ovat minulle yksi koiraharrastuksen vierain muoto. Seuraavaksi olen viikonlopputöissä Eukanuba Summer Showssa - hihasta voi ehdottomasti nykäistä jos satut paikalle!

Eukanuba.

Tänään nukuimme ensin pitkään ja sitten suuntasimme kohti järveä, kummilasten kanssa kastoin vasta nyt talviturkin! Vesi ei ollut ollenkaan kylmää, Keijo on samaa yrittänyt kertoa huhtikuusta saakka.. Uinnin jälkeen lapset innostuivat treenaamaan Keijoa, hyvin he piilottivat palloa mutta ei tarpeeksi hyvin - hienosti koira löysi molempien jemmat. 💛 Lopuksi ihmettelimme vielä porukalla miten turkki on korvassa paljon pehmeämpää kuin selässä. Onnea on koira, joka malttaa olla yhtä lailla lasten tutkittavana kuin etsiä heidän piilottamiaan esineitä.

Koiralle viikon kohokohta oli kuitenkin ehkä se, kun Orthexilta tuli paketti. Yhdessä avasimme ja kauhealla vimmalla tongittiin heti läpi että onko maailman parhaissa purkeissa mitään sisällä. Ei ollut ei, tämän todettuaan koira jäi tuijottamaan purkkeja ja minua kuin kysyäkseen, milloin treenataan oikein kunnolla vai laitatko näihin nyt jotain herkkua!?? 😂

Purkkeja purkkeja purkkeja!

Tyhjiä..?

Jotta meidän elämä ei kuulostaisi aivan kuolleelta, on meillä toki myös kesätyö. Hoidamme naapurin pienlemmikit, haemme postit, kastelemme kukat ja tärkeimpänä kaikesta: riehumme miltei joka ilta heidän pihassa. Onhan siinä hommaa kolmelle koiralle, Kokkelia emme ota mukaan koska sillä ei riitä vielä ikä. 😎

Nakke ja naapurin poikien pallo.

Oman syynsä hymyyn ovat tällä viikolla antaneet Keijon pentujen kuulumiset, on se vain eri hienoa kuulla miten niillä on mennyt hyvin ja ne ovat olleet edelleen rohkeita. Toki kaikki kuulumiset ovat tärkeitä mutta eniten toivoo sitä, että kaikki menee hyvin. Terv. vain uroksen omistaja. 😘