Opintomatkat

Tänä keväänä ja kesänä olemme laajentaneet treenaamiamme lajeja ja tehneet niin verijälkeä kuin etsintäkokeen juttuja - kummatkin ihan vieraita ohjaajalle ja tietenkin myös koiralle. Etsintäkokeessa on kuusi eri osa-aluetta: tottelevaisuus, esine-etsintä, tarkkuusetsintä, pudotetun esineen nouto, henkilöetsintä ja jälki.

Omistajan matkassa työhommissa Forssan koiranäyttelyssä.

Etsintäkoe tuntui siinä mielessä hyvältä ajatukselta, että saa opetella uutta, mutta myös siksi, että siinä henkilöetsintä on helpompi kuin hakukokeessa. Haussa on kuitenkin ollut niin viime syksynä kuin tänä keväänä ongelmia enkä uskaltanut ajatella ilmoittavani koiraa vielä hakukokeeseen. Treeneissä pudotetun esineen nouto on sujunut alusta saakka hyvin mutta tarkkuusetsinnässä on ollut juoksemiseen taipuvaisella koiralla opettelemista. Esine-etsinnässä koira on ollut aina vahva, joten sitä en juurikaan ole tehnyt.

MEJÄssä taas kolmen onnistuneen harjoitusjäljen jälkeen mietin, etten tee koiraa kohtaan väärin, vaikka ilmoitankin sen kokeeseen. Koin tarvitsevani siellä itselleni enemmän oppia ja näkemystä kokonaisuudesta, joten otin koepaikan vastaan, kun sellaisen sain.

MEJÄ-koe 3.6.

Valitsin ensimmäiseksi kokemukseksi ns. valmiin jäljen kokeen eli ajelin koepaikalle aamuvarhaisella ja meille oli tehty jälki edellisenä päivänä. Tällainen jälki luonnollisesti maksaa enemmän kuin se, jos olisin tehnyt kanssaosallistujalle jäljen edellisenä päivänä ja koepäivänä opastanut sen hänelle. Kuitenkin tässä lajissa ei saa käyttää gps-laitteita apuna enkä vain uskaltanut ottaa riskiä, että jotenkin osaamattomuuttani pilaan jonkun toisen jäljen ja tämän vuoksi maksoin mielelläni enemmän valmiista jäljestä.

Kokeen ensimmäinen osio, laukauksen sieto. Hyvin sieti. 

Koejäljen ajoon olisi ollut aikaa 45 minuuttia, meillä siihen meni kahdesta hukasta huolimatta vain 20 minuuttia. Saimme kyllä tuloksen AVO3, johon olen tosi tyytyväinen mutta ydinongelman tajusin oikeastaan vasta kokeessa. Koiraa on todellakin jarrutettava paljon enemmän. Tuomari mainitsi asiasta arvostelussaan "Keijo osoitti osaavansa jäljestää ja työtehtävä oli mieluinen. Jarru kun löytyy, uskon että päästään alusta loppuun ilman työtapaturmia, tästä on hyvä jatkaa".

Sain kokeesta täsmälleen sitä mitä hain, kokemusta ja näkemystä jatkoa varten. Seuraavaa koepaikkaa on haettu ja toivotaan, että saadaan se. Samalla selvisi, miten erilainen laji tämä on pk-jälkeen verrattuna. Jäljet ovat huomattavasti vanhempia, niiden yli kulkee mahdollisesti paljonkin riistaa, jotka levittävät verta ja koira saattaa lähteä näin seuraamaan "väärää" jälkeä. Väärä lainausmerkeissä siksi, että koiralle tilanne ei todellakaan ole aina hukka. Tuomari ja opas kulkevat jäljellä mukana, koiraa ei voi palkata eikä tehdä minkäänlaista yhteistyötä esimerkiksi hukan tullessa. Näin koirasta nopeasti sen ajautuneen väärälle jäljelle, mutta ohjaaja ei voi kuin kulkea perässä, kunnes tuomari tuomitsee hukan ja saa palata jäljelle. Koiraan taas perässä vahvasti tuleva ohjaaja vaikutti niin, että se jatkoi mutta vilkuili koko ajan et hei ei se ole täällä, miksi tulet perässä? Kokeneempi koira osaa tehdä varmasti itsenäisesti ratkaisuja huolimatta siitä, että kaksi ihmistä tulee perässä ja vahvistaa tavallaan etenemistä.

Eri lajien vertaaminen on ihan turhaa, jokaisessa lajissa omat sääntönsä ja niiden mukaan mennään. Meidän MEJÄ-matka kuitenkin jatkuu, ohjaajan on vielä opeteltava käyttämään kompassia ja oltava vahvempi jarru vauhdikkaalle koiralle.

Myös lepo on tärkeää. 💙

16.6. Etsintäkoe

Taves, LeVek ja YKÄ järjestivät 16.6. Matalan Kynnyksen Seuraottelun. Tapahtuman ajatus oli järjestää virallinen palveluskoirakoe matalammissa luokissa (JK1-2, HK1-2 ja EK1-2) hyvin kannustavassa ilmapiirissä. En uskaltanut ilmoittaa koiraa hakukokeeseen, joten valitsin etsintäkokeen, jossa henkilöetsintä on hieman helpompi mutta saisin kuitenkin tilannepäivityksen missä mennään, kun koira joutuu vieraaseen maastoon eivätkä maalimiehetkään ole tuttuja.

Tarkkuusetsinnän kanssa on ollut hommia ja sitä olen treenannut kaikkein eniten. Se oli tällä kerralla varmasti suurin syy siihen, ettei tulosta tullut. Toinen oma virhe oli se, että treenasin maastoja erikseen. Tein vain pari kertaa sekä pudotetun esineen noudon, tarkkuusetsinnän että jäljen peräkkäin. Esine-etsintää en ole tehnyt ollenkaan, koska se on ollut koiralla viime vuonna todella vahva. Siinäpä niitä omia mokia ihan riittävästi, mutta opintomatkana koe oli mitä parhain.

Päivä aloitettiin esine-etsinnällä, siellä koira ei tahtonut oikein millään edetä aluetta vaan pyrki pyörimään minun lähellä. Yhtään esinettä se ei löytänyt, koko olemus oli ihan kummallinen. Olisi todellakin pitänyt tehdä myös esine-etsintää, ei vain 3 x 3 m tarkkuusetsintää, jossa vielä jossain vaiheessa aina kielsin, kun koira poistui alueelta. Oma moka. 😏

Seuraavaksi siirryttiin jäljelle. Koira teki sairaan hienon janan ja sain jarrutettua sen vauhtia hienosti (kiitos MEJÄ-kokemusten, tajusin jarruttaa oikeasti enkä vain varovasti). Kepeistä nousivat 1, 3, ja 4 eli yksi jäi, pisteet 50/60.

Viimeinen keppi. 

Ennen henkilöetsintää ohjaaja oli kalpea, jännitti ihan sairaasti. Koira kuitenkin puhkui intoa, kun sai tutut liivit päälleen. Ensimmäinen maalimies löytyi ensimmäisellä lähetyksellä ja ilmaisu oli ihan supertehokas, haltuunotto nopea. Sen jälkeen tehtiin pari hienoa tyhjää pistoa, kunnes kolmannella löytyi toinen maalimies. Tälläkin ilmaisu niin hieno ja sivulle tulo moitteeton. Tuomarin luvalla nykysääntöjen mukaan palkkasin koiran tästä - mukana oli tietenkin tyhjä Orthex-rasia. 😄 Pisteitä saimme 70/70 ja jopa maalimiehet kehuivat, miten on hieno koira. Hyvä etten itkenyt tämän osion jälkeen ja totesinkin että nyt on tämä kisa meidän osalta voitettu.

Viimeisinä olivat sitten pudotetun esineen nouto ja tarkkuusetsintä. Pudotettu sujui ihan kivasti siihen saakka, kunnes lähetin koiran - koira eteni muutaman metrin nenä maassa ja jäi pyörimään pienelle alueelle kuin etsien pikkuesinettä eikä jatkanut siitä millään. Oma moka. 😏 Tässä vaiheessa oli jo selvää, etteivät maastopisteet riitä tulokseen - kävipä tarkkuusetsinnässä miten tahansa. Samalla mietin mitä koira tekee, kun lopulta pääsee etsimään pikkuesinettä etsittyään sitä jo kahdessa muussa osa-alueessa. 😆 Keijo lähti ruutuun hyvin ja pysyi kohtalaisen hyvin tallatulla alueella, se myös löysi esineen mutta kiitos ilmaisumuodon (koira tuo esineen), se ei saanut kolikkoa suuhunsa turpeesta. Yritettyään tovin, sillä meni vähän hermot ja se raapaisi maata, jolloin kolikko lensi kauemmaksi mutta koira jatkoi sinnikkäästi samasta kohdasta sen etsimistä, kunnes aika loppui.

Seuraamista.

Matkalla maastosta kentälle mietin kuumeisesti mitä teen tottelevaisuuden suhteen, suoritanko sen vai en. Päätin kuitenkin lopulta, että päätyyn saakka mennään - saanpa ainakin tietoa missä vaiheessa tottelevaisuus nyt on koska siinäkin on ollut kaikenlaista säätöä ja omia mokia. Onneksi menin, koira teki parhaan tottissuorituksen koskaan. Pisteitä saimme 91, jäävissä se ennakoi vielä hurjasti vaikkei ole treeneissä ennakoinut ja liikkeestä istumisen seisoi. Kaikki noudot olivat aivan timanttisia, vaikka itse sanonkin.

Hyppyesteen ylitys.

Kapula mukaan!

Tästä opintomatkasta jäi käteen muutama ajatus. Ensinnäkin jos olisin tiennyt, missä haun suhteen mennään, olisin todellakin ilmoittanut koiran hakuun. Mutta nyt tiedän, joten voin selata koekalenteria sillä silmällä. Toisekseen on aivan eri virittää koira samassa ajassa kolmeen osa-alueeseen kuin kuuteen. Kolmanneksi, pitää todellakin treenata enemmän niin, että tekee muutakin kuin vain tarkkuusetsinnän. Koira ei selvästi erottanut eri osa-alueita tarpeeksi hyvin toisistaan. Oma moka. 😏

A-esteen ylitys, ei hyppää harjalta alas.

Paluu kapulan kanssa.

Koiran kannalta ei ole merkitystä saako tuloksen vai ei, ohjaajalle koe on aina opiksi. Totta kai kokeeseen lähtee tulos mielessä mutta toisaalta etenkin vieraampien lajien kohdalla voi käydä näin, että osaamistaso ei vastaakaan sitä, mitä kokeessa vaaditaan. Ei riitä, että koira osaa erikseen osa-alueet, sen täytyy myös osata erottaa mitä ollaan milloinkin tekemässä. Tässä kokeessa periaatteeni siitä, että koetilanteen täytyy olla aina koiralle reilu, ei aivan toteutunut mutta toisaalta en osannut ottaa huomioon sitä miten paljon koetilanne poikkeaa meidän treeneistä. Koetilanteessa tai sen jälkeen en ajatellut, että koira mokasi. Keijo vaikutti koko päivän varsin tyytyväiseltä, vähän tietysti ihmetteli missä se pikkuesine on milloinkin, kun ei löydy, vaikka kuinka etsii. 😬 Tarkkuusetsinnässä muutan esineen ilmaisutavan, opetan koiran menemään esineelle maahan. Palaamme ehdottomasti tämän lajin pariin mutta vasta kun treenejä on alla enemmän.

Iloinen mieli korvaa puuttuvat pisteet.