Vieraskynä: Väärä rotuvalinta voi kostautua – Miksi työkoiria päätyy seurakoiriksi?

Seuraavan vieraskynäkirjoituksen on kirjoittanut Tiina Örn ja se on julkaistu Vantaan Sanomissa 16.12.2020. Linkki alkuperäiseen juttuun tässä. Tekstin aihe on erittäin ajankohtainen ja tärkeä muistutus siitä, miten tekemään jalostettu koira ei välttämättä sovellu mutkattomasti joutilaaseen elämään. Oikein valittu koira on onnellinen ja tekee myös omistajastaan sellaisen. Kiitos Vantaan Sanomat ja Tiina Örn, että saan julkaista tekstin blogissani. 💙

Väärä rotuvalinta voi kostautua – Miksi työkoiria päätyy seurakoiriksi?

Työkoira on onnellisimmillaan toteuttaessaan viettejään.

Tomi Sarkkinen kertoo, että moni koiraroduista on jakaantunut käyttö- ja näyttelylinjaisiin koiriin. Hjallis, Hjördis ja Pascal ovat kevytrakenteisia käyttölinjaisia labradorinnoutajia. Kuva: Tiina Örn.

Hjallis tänne! kaikuu huuto Riipilässä sumuisena aamuna. Hjallis on vähän villillä päällä, mutta kun luvassa on töitä, se valpastuu.

Käyttölinjainen labradorinnoutaja Hjallis on yksi vantaalaisen koirankouluttaja Tomi Sarkkisen omista koirista.

Sarkkisen koirat ovat aktiivisessa metsästyskäytössä ja ne saavat tehdä hommaa, johon ne on jalostettu. Monella noutajalla tilanne on toinen. Niiden työksi saattaa jäädä omistajan ulkoiluttaminen korttelin ympäri.

MIKSI toimintatarmoisia työkoiria päätyy seurakoiriksi?

– Moni saattaa koiran hankintaa pohtiessaan nähdä koulutetun metsästys- tai palveluskoiran ja ajatella: Tuon näköisen ja noin tottelevan koiran minäkin haluan, Sarkkinen kuvaa.

Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen puhuu samasta ilmiöstä todeten, että palvelus- tai metsästyskoirarotuun saatetaan päätyä siksi, että on nähty tai tutustuttu rodun edustajaan, joka tottelee ja vieläpä näyttää hyvälle.

– Silloin ei oteta huomioon, että takana on vuosien koulutus. Koirat eivät tule sellaisina pentulaatikosta, vaan niiden kanssa tulee tehdä paljon töitä, Laitinen kuvaa.

TOTUUS koirarodun vaativuudesta saattaa valjeta vasta liian myöhään. Energinen, vailla riittävää tekemistä oleva koira voi pahimmillaan tuhota jopa asunnon seiniä ja huonekaluja.

Laitinen ja Sarkkinen korostavat, että rotukoiraa vain seuraksi ja ulkoilukaveriksi haluavalle on paljon hyviä vaihtoehtoja.

On olemassa koirarotuja, jotka ovat tyytyväisiä, vaikka niiden kanssa ei tehtäisi töitä.

– Tietenkin kaikenlaiset koirat nauttivat siitä, että sen kanssa toimitaan, Sarkkinen sanoo.

Laitinen muistuttaa, että jokainen koira täytyy opettaa yhteiskuntakelpoiseksi. Ja rodusta riippumatta koira kaipaa kontaktia ihmiseen.

– Koira ei ole kone, Laitinen tiivistää.

Tomi Sarkkisen kolme noutajaa käyvät aktiivisesti metsällä. Kuva: Tiina Örn.

MONELLA nykyisin seurakoiraksi mielletyllä rodulla on pitkä historia esimerkiksi metsästyskoirana tai paimenkoirana. Rodun alkuperä voi pilkistää koiran käyttäytymisessä.

– Seurakoiraksi otettu spanieli saattaa ampaista jokaisen rusakon tai kauriin perään. Sehän on alun perin riistaa ylösajava koira, Sarkkinen sanoo.

Kotikoirana palveleva pieni paimenkoira saattaa innostuessaan näykkäistä nilkasta, kuten sen esi-isät ovat tehneet karjalle paimentaessaan.

TYÖKOIRAKSI jalostettu koira voi Laitisen mukaan tottua siihen, ettei sillä ole tekemistä. 

Sarkkinen sanoo koiran kyllä tyytyvän osaansa, jos se ei tiedä paremmasta.

Molemmat kuitenkin uskovat koiran olevan onnellisimmillaan silloin, kun se saa toteuttaa viettejään ja purkaa energiaa tavalla, joka on sille omin.

Sarkkinen toivookin koiranhankintaa suunnittelevien perehtyvän koiran käyttötarkoitukseen ja toimintatarmoon. Omaa arkeaan kannattaa arvioida realistisesti, sillä työkoiran kanssa harrastaminen voi lohkaista ison osan ajasta.

Mikäli työkoira on työtön, luvassa voi olla harmia niin koiralle kuin omistajalle.

Sarkkinen huomauttaa, että joskus metsästyskoirakasvattajat etsivät koiralle kotia, jossa sen on tehtävänä olla vain ulkoilukaveri.

– Niin tehdään, jos koiralta ei löydykään riistaviettiä.

Koulutetun koiran nähdessään ihmiset eivät välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka paljon aikaa ja työtä kouluttaminen on vaatinut. Kuva: Tiina Örn.

Juttu alunperin Vantaan Sanomissa, linkki tässä (avautuu uuteen ikkunaan).