Mr. Orthex

Keijo kulkee tästedes virallisesti yhteistyössä Orthexin kanssa!! :) Olemme haussa käyttäneet pakasterasioita alusta saakka ruokapalkkojen säilyttämiseen ja myös tottelevaisuudessa eteenmenopalkka on lähes poikkeuksetta jossain Orthexin isommassa rasiassa. Pienet pakastusrasiat mahtuvat hyvin takin tai liivin taskuun, ne saa suljettua tiiviisti ja niiden avaaminen myös hanskat kädessä on helppoa. Pienen suomalaisen yksityisyrittäjän näkökulmasta halusimme suomalaisen yhteistyökumppanin. Suosimme Orthexin tuotteita toki myös muuten paljon, valikoima on todella laaja.

Keijon lempiloppupalkka haussa: tyhjä 0,3-litrainen pakastusrasia!

Sunnuntaina kuvasimme hieman Keijoa ennen hakutreenejä, kuvaajana Valokuvaaja Mira Kuhlman. Keijo kuumeni kuvauksissa aika paljon, kuitenkin pääsi kantamaan rakkaita muovikuppejaan ja sai juostakin niiden kanssa. :D

Keijo sai poikkeuksellisesti tehdä treeninsä viimeisenä, jotenkin se on aina ollut ensimmäisten joukossa. Ilmeisesti tämä nosti kierroksia pitkästä aikaa taas sellaisiin ulottuvuuksiin, että  pelkästään matka autolta hakuradalle oli aika temperamenttista. Ajatuksena oli tehdä koiralle 4-6 löytöä, lähinnä että saadaan ilmaisutreeniä eikä nyt niinkään etsimistä tai muuta. Maalimiehet olivat tällä kerralla kompostiverkkojen sisällä, halusimme varmistaa ettei koira raavi heitä tai sukeltele pressujen alle - joskaan sitä ei viime treeneissä esiintynyt vaikkei verkkoja ollutkaan.

...

Koira lähti jokaiselle pistolle täysillä mutta sillä meni vaihteeksi niin lujaa ettei nenä ehtinyt tilanteisiin mukaan. Molempien etukulmien maalimiesten löytyminen oli työn takana, höyrysi minkä ehti kunnes lopulta sitten hajuaisti saavutti ajatuksen ja maalimiehet löytyivät.

Ylivireestä huolimatta ilmaisut olivat järkyttävän tehokkaita ja hyviä kaikki, osalla löydöistä sen annettiin haukkua jo pitkäänkin - haukkua riittää tasaisen tehokkaasti juuri niin pitkään kuin tarvitaan. Lisäksi se myös haukkuu välillä ihan vain odotellessaan, että maalimies avaa palkkapurkin. Työskentely järkevöityi alun jälkeen, lopussa etsi jo hyvin tehokkaasti.

Keijon hakutyöskentelyssä on paljon hyvää; sillä on järjetön halu päästä etsimään maalimiehiä, se ei ole varmaan ikinä kökännyt lähetyksessä vaan lähtee aina rapa roiskuen pistolle suoraan ja lujaa. Sen ilmaisut ovat itsevarmoja ja tehokkaita. Toivotaan, että kokemuksen myötä tämä ylivireongelma jää pois (nythän se on jo vähentynyt) ja se pystyy jo alussa tekemään myös nenällään tarkasti töitä. Toisekseen tämä taisi olla kauden kolmas hakutreeni ja vasta ensimmäinen kerta, kun Keijo sortui levottomiin jalkoihin. ;) Tarvinnee muistaa myös, ettei Keijo pääse joka kerta ensimmäisten joukossa treenaamaan ja että sille on etukulmissa aina maalimiehet.

Urku auki-mies.

Tottelevaisuudessa on homma edennyt hienosti; maahanmenoon sukelletaan nopeasti, molempien esteiden ylitykset ovat selvästi jo menossa johonkin lihasmuistiin (eilen koira lähti kiertämään A-estettä mutta kiersi takaisin kun kielsin ja meni yli, noukki pallon ja palasi esteen kautta takaisin), eteenmenon valmisteleva osuus toimii paljon paremmin kun lähetän istumisen kautta eteen. Tänään olisi ensimmäiseen pk-kokeeseen (jälki) soittoaika, luulenpa että ainakin soitan. :) Vaikka koepaikan saisikin, ei se vielä tarkoita sitä että on pakko mennä. Mutta mikäli kokeeseen osallistuminen on koiran osaamistasoon nähden reilu teko, voi sinne silloin mennäkin. Ja onneksi tässä on vielä aikaa treenata. :)

Vai vielä jälkikokeeseen, takatalvi on tullut Valkeakoskelle 26.4.2016...

Kokeeseen ilmoittautumisesta tuli mieleeni ensimmäinen jälkikokeeseen osallistuminen kuusi vuotta sitten saksanpaimenkoira Laran kanssa. Epäonnistuimme tuolloin ensin vähän jäljellä saaden vain osan kepeistä talteen. Olisimme olleet tuloksessa kuitenkin kiinni jos Lara olisi selvittänyt esineruudun. Sitä se ei tehnyt, vaan maastopisteet jäivät kahden pisteen päähän hyväksytystä. Tottelevaisuutta en sen kanssa suorittanut, olin niin pettynyt ja vihainen sekä itselleni että koiralle, etten pystynyt jatkamaan loppuun. Itkin aivan koko matkan Parkanosta kotiin, tilanne tuntui niin musertavalta.

Kunpa olisin osannut jo tuolloin nauttia hetkestä ja tekemisestä ilman tulospaineita ja liiallista kilpailuviettiä. Jouduin hautaamaan Laran miltei päivälleen kolme kuukautta tämän tapauksen jälkeen vain kolmen vuoden ja 11 kuukauden ikäisenä. Sen molemmat polvilumpiot luksoituivat, niissä oli runsaasti nivelrikkoa ja irtopaloja. Tilanne tuli minulle täytenä yllätyksenä, onneksi kuitenkin opetti jotain siitä, mikä on tärkeintä.

Kiitos Lara 30.9.2006 - 23.8.2010.